Halla-aho: Antaako oikeusministeri harhaanjohtavaa tietoa Suomen kansainvälisistä sitoumuksista?

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson antoi 4.10.2013 vastauksensa kansanedustaja James Hirvisaaren kirjalliseen kysymykseen (KK 799/2013 vp), joka koski rikoslain 11 luvun 10 §:n muotoilua. Hirvisaari katsoi kysymyksessään, että laki Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on paitsi liian tulkinnanvarainen myös tarpeettomasti sananvapautta rajoittava. Laki kriminalisoi paitsi uhkausten myös mielipiteiden ja jopa tietojen julkaisemisen, jos ne voidaan katsoa loukkaaviksi. Lisäksi rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä riippumatta siitä, onko julkaisulla ollut loukkaamistarkoitus, ja siitä, onko todennäköistä, että julkaisulla voisi olla tosiasiallisia vahingollisia seurauksia.

Olen itse jättänyt syyskuussa 2013 lakialoitteen (LA 38/2013 vp) rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta täsmällisemmäksi ja vähemmän sananvapautta rajoittavaksi.

Hirvisaaren kysymykseen antamassaan vastauksessa oikeusministeri Henriksson väittää, että vuonna 2011 säädetyn lain muotoilu perustuisi Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin, ja viittaa mm. Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan (ETS 189) 5 artiklan 1 kappaleeseen, joka edellyttää, että julkisesti tapahtuva tahallinen tietyn ihmisryhmän loukkaaminen on säädettävä rangaistavaksi.

Kyseisen artiklan 2 kappale kuitenkin antaa sopijapuolelle mahdollisuuden asettaa kriminalisoinnin edellytykseksi sen, että ”1 kappaleessa tarkoitetulla rikoksella on sellainen vaikutus, että 1 kappaleessa mainittu henkilö tai ihmisryhmä joutuu alttiiksi vihalle, halveksunnalle tai pilkalle”, sekä mahdollisuuden olla soveltamatta 1 kappaletta kokonaan tai osittain.

Mikä merkittävintä, Suomi on sananvapauden periaatteista johtuen pidättänyt itselleen oikeuden olla kokonaan tai osittain soveltamatta 5 artiklan 1 kappaleessa määriteltyä kriminalisointivelvoitetta ”tapauksissa, joissa kunnianloukkausta tai kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevat säännökset eivät ole sovellettavissa”.

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on siis tarpeettoman rajoittava suhteessa niihin kansainvälisiin sitoumuksiin, joita Suomi on tehnyt ja joihin ministeri Henriksson vastauksessaan vetoaa. Kysynkin ministeri Henrikssonilta 23.10. jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä, eikö hän tunne Suomea koskevia sitoumuksia ja niihin tehtyjä varaumia, vai antaako hän niistä tahallisesti harhaanjohtavaa tietoa.