

Halla-aho: Antaako oikeusministeri harhaanjohtavaa tietoa Suomen kansainvälisistä sitoumuksista?
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson antoi 4.10.2013 vastauksensa kansanedustaja James Hirvisaaren kirjalliseen kysymykseen (KK 799/2013 vp), joka koski rikoslain 11 luvun 10 §:n muotoilua. Hirvisaari katsoi kysymyksessään, että laki Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on paitsi liian tulkinnanvarainen myös tarpeettomasti sananvapautta rajoittava. Laki kriminalisoi paitsi uhkausten myös mielipiteiden ja jopa tietojen julkaisemisen, jos ne voidaan katsoa loukkaaviksi. Lisäksi rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä riippumatta siitä, onko julkaisulla ollut loukkaamistarkoitus, ja siitä, onko todennäköistä, että julkaisulla voisi olla tosiasiallisia vahingollisia seurauksia.
Olen itse jättänyt syyskuussa 2013 lakialoitteen (LA 38/2013 vp) rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta täsmällisemmäksi ja vähemmän sananvapautta rajoittavaksi.
Hirvisaaren kysymykseen antamassaan vastauksessa oikeusministeri Henriksson väittää, että vuonna 2011 säädetyn lain muotoilu perustuisi Suomen kansainvälisiin velvoitteisiin, ja viittaa mm. Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan (ETS 189) 5 artiklan 1 kappaleeseen, joka edellyttää, että julkisesti tapahtuva tahallinen tietyn ihmisryhmän loukkaaminen on säädettävä rangaistavaksi.
Kyseisen artiklan 2 kappale kuitenkin antaa sopijapuolelle mahdollisuuden asettaa kriminalisoinnin edellytykseksi sen, että ”1 kappaleessa tarkoitetulla rikoksella on sellainen vaikutus, että 1 kappaleessa mainittu henkilö tai ihmisryhmä joutuu alttiiksi vihalle, halveksunnalle tai pilkalle”, sekä mahdollisuuden olla soveltamatta 1 kappaletta kokonaan tai osittain.
Mikä merkittävintä, Suomi on sananvapauden periaatteista johtuen pidättänyt itselleen oikeuden olla kokonaan tai osittain soveltamatta 5 artiklan 1 kappaleessa määriteltyä kriminalisointivelvoitetta ”tapauksissa, joissa kunnianloukkausta tai kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevat säännökset eivät ole sovellettavissa”.
Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on siis tarpeettoman rajoittava suhteessa niihin kansainvälisiin sitoumuksiin, joita Suomi on tehnyt ja joihin ministeri Henriksson vastauksessaan vetoaa. Kysynkin ministeri Henrikssonilta 23.10. jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä, eikö hän tunne Suomea koskevia sitoumuksia ja niihin tehtyjä varaumia, vai antaako hän niistä tahallisesti harhaanjohtavaa tietoa.
JUSSI HALLA-AHO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Opettaja-kirjailija Arno Kotro kertoo, kuinka edistyksellinen kiihko pilasi koulut
Arno Kotro kertoo nyt, mikä Suomen koulumaailmassa on mennyt pieleen: digiloikat, ilmiöoppimisen pakkosyöttö, arvosanojen ja kokeiden romuttaminen – ja kokonaisen sukupolven muuttaminen pedagogisten villitysten koekaniineiksi. Kuten Pisa-tulokset osoittavat, outojen muoti-ilmiöiden ottaminen osaksi opetusta on ollut massiivinen virhe.

Suomi-media saa tylytystä uutuuskirjassa – Halla-ahon mukaan toimittajia vaivaa vallasta humaltuminen ja yliherkkyys
Suurella osalla suomalaisista toimittajista on vakavia henkisiä ongelmia minun ja perussuomalaisten kanssa, Jussi Halla-aho sanoo tuoreessa elämäkertakirjassaan. Toimittajien kiihko perussuomalaisia kohtaan on toisaalta voinut saada monet ihmiset kiinnostumaan perussuomalaisista.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Antikainen selvitti Elokapinan kesäkuun kolmipäiväisen mielenosoituksen kustannukset: Hintalappu veronmaksajille lähes 260 000 euroa
Perussomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pyysi Poliisihallitukselta selvitystä Elokapinan mielenosoitusten aiheuttamista kustannuksista. Helsingin kesäkuun 2025 mielenosoitus maksoi lähes 260 000 euroa.

Vasemmistomedia Kansan Uutiset kytkee burkan tasa-arvoon – Purra: ”Poliittista ja kielellistä manipulaatiota”
Kansan Uutisten tuoreessa kirjoituksessa rinnastetaan muslimien kaapuasujen käyttö feminismiin ja tasa-arvoon. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa vertauksen ”sattuvan sieluun”.