Halla-aho EU:n ilmastopolitiikasta: Suomen erityispiirteiden huomioiminen ei kiinnosta muita

12.07.2017 |14:29

Suomalaiset europarlamentaarikot ovat Helsingin Sanomien mukaan tyrmistyneitä unionin ympäristovaliokunnan mietinnöstä, jossa metsien hiilinielu lasketaan Suomelle hyvin epäedullisella tavalla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sen sijaan pitää tapausta esimerkkinä siitä, miten vähän muu Eurooppa Suomea ymmärtää.

– Tapaus osoittaa hyvin havainnollisesti, miksi EU-jäsenyys ei ole Suomen strategisen kansallisen edun mukainen. Suomella on erityispiirteensä, eikä niiden huomioiminen kiinnosta ketään muuta. Viiden miljoonan asukkaan maana Suomen haluamisilla ei liioin ole mitään merkitystä, vaikka olisimme kuinka syvällä ytimessä ”vaikuttamassa”, Halla-aho kirjoitti Facebook-seinälleen.

Halla-ahon mukaan Suomen kaltaisen maan on mahdollista edistää tavoitteitaan vain silloin, kun ne sattuvat osumaan yksiin suurten jäsenmaiden tavoitteiden kanssa.

– Joskus näin on, mutta usein ei ole, koska Suomella – kuten sanottua – on erityispiirteensä. Tässä tapauksessa paljon metsää, joka muualta on hakattu hyvissä ajoin pois.

Halla-aholla oli piikki myös Sinisen tulevaisuuden johdolle.

– Onneksi meillä sentään on hallituksessa vaikutuspaikoilla ryhmä, jonka puheenjohtaja vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjassaan totesi EU:sta: ”Tulos tai ulos!”

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
6.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom ihmettelee vasemmistoliiton ehdotuksia vuosi ennen vaaleja: Perustulo kaikille ja hakkuurajoituksia – menolisäysten rahoittamiseksi todella kovia veronkorotuksia

13.02.2026 |17:11

Uusimmat










Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää