

Lehtikuva Markku Ulander
Halla-aho Guggenheimistä: ”Näen koko hankkeen lähinnä huijausyrityksenä”
Yhdysvaltalainen Solomon R. Guggenheim -säätiön ensimmäisen hankesuunnitelman kaaduttua äänestyksessä toukokuussa 2012 julkaisi se uuden suunnitelmaehdotuksen viime syyskuussa. Tammikuussa Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi arkkitehtuurikilpailun äänin 10-5 ja varasi säätiölle tontin Etelärannasta.
Asiaa kannattivat kokoomus, vihreät ja RKP. Vastaan äänestivät perussuomalaiset, SDP ja vasemmistoliitto. Päätöksen syntymistä hidastivat keskinäisellä kiistelyllään vihreät, joista osa vastusti asiaa vielä joulukuussa.
– Vihreät vastustivat kostaakseen kokoomukselle sen, etteivät saaneet omaa ehdokastaan apulaiskaupunginjohtajaksi. Nyt asia on ilmeisesti unohtunut ja vihreiden kanta muuttunut, taustoittaa kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho, perussuomalaisten edustaja Helsingin kaupunginhallituksessa.
– Oma näkemykseni on, että museohanke osoittautuu todennäköisesti erittäin epätaloudelliseksi ja lankeaa suurelta osin helsinkiläisten maksettavaksi. Itse näen koko hankkeen lähinnä huijausyrityksenä, hän jatkaa.
Härski huijausyritys
Kansanedustaja Juha Väätäinen Helsingistä kertoo, että perussuomalaisten kanta Guggenheim-hankkeeseen on yksiselitteisesti kielteinen:
– Hanketta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn kokoomuslaisten toimesta, jotka olisivat valmiita rahoittamaan tätäkin kansainvälistä bisnestä veronmaksajien rahoilla. Emme vastusta taidetta, mutta tässä tapauksessa emme voi hyväksyä julkisilla varoilla rahoitettavaa isoa bisnestä. Jos säätiö ostaa Helsingin kaupungilta tontin ja maksaa rahoitus- ja ylläpitokustannukset itse, on asia toki aivan toinen.
Myös perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Nuutti Hyttinen näkee hankkeen yrityksenä huijata veronmaksajien rahoja erittäin härskillä tavalla.
– Kun yksityistä rahoitusta ei tunnu löytyvän, kielii se siitä, etteivät hankkeen tuotto-odotukset kovin vakaalla pohjalla tunnu olevan. Jos Helsingin investointibudjettiin yritetään mahduttaa museo mukaan, on se jostain huomattavasti tärkeämmästä poissa.
PS Verkkotoimitus
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsingin PS-Nuoret: Ehdoton ei Guggenheimille – ”Elitististä haihattelua – näpit irti kaupunkilaisten kukkarolta!” –

Halla-aho: Vihulainen torjuttu vain vähäksi aikaa – ”Guggenheim palaa kiusaamaan Helsinkiä, koska muitakaan hyväuskoisia ei löydy”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.