Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Helsingin PS-Nuoret: Ehdoton ei Guggenheimille – ”Elitististä haihattelua – näpit irti kaupunkilaisten kukkarolta!” –

03.11.2016 |09:49

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vastustaa jyrkästi Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin. Guggenheimin kannattajat ovat vaatineet museolleen tontin Helsingin näkyvimmältä paikalta sekä julkista rahoitusta. Yleisradion uutisen mukaan esitys Guggenheimista tuodaan oikopolkua suoraan Helsingin kaupunginhallitukseen jo ensi maanantaina.

– Näpit irti kaupunkilaisten kukkarolta! Veronmaksajien rahoille on parempaakin käyttöä kuin tukea yksityisiä museohankkeita. Museohankkeen järkevyydestä kertoo paljon se, että yksityistä rahoitusta ei meinata mitenkään saada kasaan. Ei ole mitään takeita siitä, että Guggenheim olisi kaupunkimme ja sen veronmaksajien kannalta ikinä taloudellisesti kannattava. Pitäkää museonne, jyrähtää Helsingin Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Toni Ahva.

Helsingillä ei ole varaa älyvapaisiin hankkeisiin

Perussuomalaiset esti jo hallituksen budjettiriihessä valtion rahoituksen Guggenheimille. Siitä huolimatta Guggenheim-museota yritetään nyt jälleen hivuttaa kaupungin päätöksentekoon. Helsingin Perussuomalaisille Nuorille tämä ei käy.

– Helsingillä ei ole rahaa lähteä tukemaan älyvapaita hankkeita, jotka eivät palvele millään tavalla tavallisen helsinkiläisen elämää. Guggenheimin rakentaminen kaupunkilaisten verovaroilla on edesvastuutonta ja osoittaa räikeää piittaamattomuutta helsinkiläisiä kohtaan. Mikäli Helsinki haluaa tukea kulttuurihankkeita, tulee sellaisten edistää suomalaista kulttuuria. Guggenheim on shampanjanhuuruista elitististä haihattelua ja kaukana oikeasta kulttuurista, naulaa Helsingin PS-Nuorten toiminnanjohtaja Oskar Viding.

Kuvassa: Tontti, johon Guggenheim kaavailee museotaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
3.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi