

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Politiikassa edessä paluu normaaliin päiväjärjestykseen – ”Perussuomalaisten keskeiset teemat tulevat silmille entistä vahvemmin poikkeusolojen jälkeen”
Perussuomalaisten kärkipaikka kannatuskyselyissä on tällä hetkellä vaihtunut kakkostilaan pääministeripuolue sdp:n taakse. Jussi Halla-aho kuitenkin muistuttaa, että gallupeista ei ole syytä innostua suuntaan tai toiseen. – Uskon pitkäjänteiseen tekemiseen. Meillä on tietyt teemat ja perusarvot, jotka erottavat meidät muista ja ovat tuoneet meidät tähän pisteeseen. Uskon, että ihmiset kaipaavat päätöksentekijöiltä selkeyttä, pysyvyyttä, johdonmukaisuutta ja järkähtämättömyyttä, ja että ne palkitaan pitkällä tähtäyksellä myös gallupeissa ja vaaleissa.
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että vaikka sdp alkoi nostaa kannatustaan joulukuussa, pääministerin vaihduttua Antti Rinteestä Sanna Mariniin, todella jyrkkä nousu alkoi vasta maaliskuussa poikkeustilan myötä.
– Sama ilmiö, pääministeripuolueen kannatuksen nousu, on nähty kaikkialla Euroopassa, oli hallitus sitten punainen, kuten Suomessa ja Ruotsissa, tai jonkun muun värinen, kuten Itävallassa, Saksassa ja Unkarissa, Halla-aho sanoo.
Puoluekannatus on nollasummapeliä
Halla-aho sanoo, että kun perussuomalaisten kannatus viime vuonna alkoi nousta, toimittajat eivät kovinkaan usein kysyneet häneltä kommenttia lukuihin.
– Mutta silloin, kun kysyivät, vastasin, että tapanani ei ole hihkua hyvillä lukemilla eikä murehtia huonoja. Puoluekannatus on suuressa määrin nollasummapeliä. Kun joku nousee, se tapahtuu jonkun muun kustannuksella. Oma nousu ei aina välttämättä johdu pelkästä omasta erinomaisuudesta, vaan se voi selittyä myös jonkun muun huonoudella. Ja vastaavasti omat laskut eivät välttämättä johdu siitä, että tekisi itse jotakin väärin, vaan niiden takana voivat olla myös jonkun toisen onnistumiset.
Vihreiden alamäki hyödyttää sdp:tä
Halla-aho arvioi, että Rinne demareiden johdossa varmasti auttoi perussuomalaisia viime vuonna. Vastaavasti Marinin varsin hyvät esiintymiskyvyt näkyvät sekä demareiden että perussuomalaisten kannatuksessa.
– Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että äänestäjiä siirtyisi meiltä demareille. Pikemminkin Marin on onnistunut syömään vihreiden suosiota. Hän on riittävän punavihreä, ja toisaalta vihreiden toiminta hallituksessa on heikentänyt puolueen uskottavuutta.
– Perussuomalaisten kannatukseen on vaikuttanut ennen kaikkea siirtymä niin sanottuun katsomoon. Me profiloidumme tietyillä teemoilla, ja silloin, kun nämä teemat ovat laajasti esillä, epävarmat äänestäjät liittyvät joukkoomme. Sille vaihtoehdolle ja poliittiselle sisällölle, jota me tarjoamme, on kysyntää paljon enemmän kuin edes joulukuinen gallup-noteerauksemme, 24 %.
Syyt äänestää perussuomalaisia ovat edelleen olemassa
Halla-aho sanoo, että analysoimalla kannatuskyselytuloksia on aina mahdollista tunnistaa kehittämiskohteita ja parantaa omaa tekemistä ja viestintää. Gallupeista ei ole kuitenkaan syytä innostua suuntaan eikä toiseen.
– Itse uskon pitkäjänteiseen tekemiseen. Meillä on tietyt teemat ja perusarvot, jotka erottavat meidät muista ja ovat tuoneet meidät tähän pisteeseen. Uskon, että ihmiset kaipaavat päätöksentekijöiltä selkeyttä, pysyvyyttä, johdonmukaisuutta ja järkähtämättömyyttä, ja että ne palkitaan pitkällä tähtäyksellä myös gallupeissa ja vaaleissa. Meidän keskeiset teemamme, ovat poikkeusoloissa väistyneet taka-alalle, mutta ne tulevat silmille entistä vahvemmin, kun palailemme normaaliin päiväjärjestykseen.
– Kohta kukaan ei enää puhu tautiketjujen jäljittämisestä, reagensseista tai R0-luvuista, vaan tapetille nousevat jälleen työpaikkojen säilyminen, verot, velkaantuminen, julkisten menojen priorisoiminen, asumisen ja liikkumisen hinta ja katujen ja koulujen turvallisuus. Ne ovat meidän ydinaluettamme. Me ajattelemme niistä toisin kuin muut, ja ne ovat syitä äänestää perussuomalaisia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perusarvot gallupit asuminen ja liikkuminen julkiset menot työpaikat suomalaiset Sanna Marin Antti Rinne Puoluevaltuusto Turvallisuus kannatus vihreät perussuomalaiset SDP hallitus Jussi Halla-aho verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Hallitus salaa 750 miljardin euron asiapaperit kansalta

Perussuomalaiset: Suomen itsenäinen budjettivalta uhattuna

Koronan varjolla lisää maahanmuuton kustannuksia – vain perussuomalaiset vastustavat

Hallitus siunasi valtavan europaketin jatkon suuressa valiokunnassa – PS vastusti

Juvonen: Velanotolla ei tule ostaa vaaligallupeja tai vaalivoittoja

PS: EU:n ilmastolaki menossa läpi – erityisesti metsäteollisuus vaarassa

Perussuomalaisilta ei voi lypsää myönnytyksiä painostamalla
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.
















