Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Hallituksen luottamus veitsenterällä – kaatuminen vain kahdesta äänestä kiinni

28.11.2014 |14:44

Vain minuutteja ennen sukupuolineutraalin avioliittolain äänestystä järjestettiin Eduskunnassa äänestys, jossa punnittiin hallituksen luottamus.

Epäluottamusesityksiä oli tehty kaksi, toinen perussuomalaisilta ja toinen keskustalta. Näistä kahdesta äänestetiin ensin vastakkain. Pidemmän korren veti Hanna Mäntylän (ps.) esitys Juha Rehulan (kesk.) esitystä vastaan.

Seuraavaksi eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta Hanna Mäntylän epäluottamusesityksen mukaisesti. Äänestyksessä punnittiin, onko hallituksella enää luottamusta lapsilisäleikkausten jälkeen.

Hallitus säilytti paikkansa täpärästi äänin 100-97. Kaksi edustajaa oli poissa.

Vain kahden kansanedustajan äänet ratkaisivat hallituksen jatkon. Mikäli kaksi luottamuksen puolesta nyt äänestänyttä olisi äänestänyt toisin, olisi pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johtaman hallituksen taival katkennut.

Tulos oli sama kuin kolme viikkoa sitten välikysymyksen yhteydessä järjestetyssä epäluottamusäänestyksessä. Tuolloin hallitus oli haalinut kaikki kynnelle kykenevät edustajansa äänestykseen, joskin neljä hallituksen ja neljä opposition edustajaa olivat poissa valiokuntamatkan vuoksi. Äänestys ratkesi äänin 97-94.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
4.
Suomen uutiset logo

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun

21.05.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää