

LEHTIKUVA
Hallitus esittää karkotuspäätöksen saaneille opiskelijan oleskelulupia – Tavio: ”Esitys lisää huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana”
Pääministeri Marinin hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jonka mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voisi jatkossa hakea opiskelijan oleskelulupaa edellytysten täyttyessä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää pahana virheenä, että hallitus luo uuden väylän laittomasti maassa oleville ja jopa karkotuspäätöksen saaneille jäädä maahan.
Ville Tavion mielestä Suomen raja tulisi voida ylittää vain sillä luvalla, jolla maassa tullaan oleskelemaan. Hallituksen lakimuutos kutsuu opiskelusta haaveilevia ulkomaalaisia yrittämään Suomeen onneaan turvapaikanhakijoina.
Tavio pitää kyseenalaisena, että monikaan kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija täyttäisi opiskelijan oleskeluluvan toimeentuloedellytyksen, jonka mukaan opiskelua varten oleskeluluvan saavalla tulee olla käytettävissään 13 440 euroa kahdessa vuodessa. Uusi laki johtaakin Tavion mukaan todennäköisesti lain kiertämiseen esimerkiksi tiliotteita väärentämällä.
Laittomasti maassa olevat poistettava
– Esitys lisää huomattavasti Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhaun kohdemaana. Jo nykyisin laittomasti maahan tulleiden poistaminen on tehotonta, ja nyt hallitus vain lisää vetovoimatekijöitä, Tavio moittii.
– Laittomasti maassa oleva tulee poistaa maasta, eikä hänelle tule pyrkiä myöntämään eri perustein oleskelulupaa, Tavio linjaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opiskelijan oleskelulupa toimeentuloedellytys Sanna Marinin hallitus maastapoistaminen turvapaikkapäätökset lakimuutokset karkotuspäätös oleskeluluvat laittomasti maassa oleskelevat Ville Tavio Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri: Oleskeluluvan myöntäminen laittomasti maassa oleville on älytön ajatus

Suomalaisopiskelijat jäämässä vähemmistöön suomalaisissa ammattikorkeakouluissa: Kevään yhteishaussa jo 85 prosenttia hakijoista oli EU:n ulkopuolelta

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Laittomasti maassa oleville esitetään oleskelulupia opiskelun varjolla – Halla-aho: Hallitus pyrkii lisäämään muuttoliikettä kehitysmaista Suomeen

Hallitus haluaa laittomasti maassa olevien jäävän Suomeen opiskelun verukkeella – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Pelottava ja katastrofaalinen esitys”

Hallitus on tekemässä pahan virheen – ”Tervetuloa laittomasti Suomeen, opiskelupaikka odottaa!”

Hallitus haluaa ratkaista hoitajapulan kouluttamalla karkoituspäätöksen saaneita kolmansien maiden henkilöitä hoito- ja hoiva-alalle

Hallitus myy oleskelulupia 6 720 eurolla – Junnila: ”Jatkossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita olisi miltei mahdotonta poistaa maasta”

Ruotsi haluaa helpottaa rikollisten karkottamista – miksi Suomi ei seuraa Ruotsin tietä tässä?
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













