

LEHTIKUVA
Viikon 45/2020 luetuin
Hallitus kasvattaa velkaa, kehitysapuun 50 miljoonan euron lisäys – Koponen: Enemmistö suomalaisista ei halua tukea tällaista hulluutta
Hallitus on tuomassa eduskuntaan vuoden seitsemännen lisätalousarvion. Lisäbudjetissa otetaan uutta velkaan 2 miljardia lisää, jolloin julkinen talous velkaantuu tänä vuonna kokonaisuudessaan yli 20 miljardia euroa.
Kansanedustaja Ari Koposen mielestä budjetissa on mukana toki hyviä ja välttämättömiäkin kohteita koronan aiheuttamien ongelmien hoitoon, mutta silmiinpistävää on hallituksen aikeet lähettää jälleen uudet 50 miljoonaa euroa kehitysapuun.
– Koko vuoden kehitysyhteistyöpotti on jo yli miljardi euroa. Hallitushan nosti kehitysyhteistyön rahoitusta pysyvästi tälle vuodelle 300 miljoonaa euroa. Neljännessä lisätalousarviossa kehitysapua kasvatettiin entisestään ja nyt jälleen Marin hallituksineen lappaa vielä uudet 50 miljoonaa euroa Afrikkaan ja tietysti velkarahalla, kun samaan aikaan me täällä Suomessa kärsimme valtavista kasaantuvista ongelmista, Koponen muistuttaa.
Samalla rahalla tuhat uutta sairaanhoitajaa
Tänä vuonna hallitus laittaa rahaa kehitysyhteistyöhön 1 081 miljoonaa euroa. Koposen mielestä olisi hyvä priorisoida ja pohtia mitä rahalla saataisiin Suomessa aikaan.
Esimerkiksi uusimmalla lisäyksellä, eli pelkällä 50 miljoonalla, palkkaisi vuodeksi yli 1 000 sairaanhoitajaa, noin 800 uutta poliisia tai hankittaisiin ammatillisiin oppilaitoksiin yli 300 uutta pysyvää opettajan virkaa.
– Olisiko tärkeämpää käyttää tämä 50 miljoonaa ennaltaehkäiseviin ja turvallisuutta lisääviin kohteisiin kuten esimerkiksi sairaanhoitajiin, poliiseihin ja opettajiin täällä kotimaassa vai lapioida sitä loputtomaan kaivoon ulkomaille? Koponen kyseenalaistaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sairaanhoitajat priorisointi Ari Koponen valtion budjetti suomalaiset Opettajat Velkaantuminen perussuomalaiset Poliisi hallitus kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kolme miljoonaa euroa joka päivä ei riitä: Hallitus lisää kehitysapua 50 miljoonalla eurolla – velaksi, tottakai!

Ronkainen: Hyväntekeväisyyttä velkarahalla – hallitus kasvattaa kiintiöpakolaisten määrää ja törsää kehitysapuun 1,2 miljardia euroa

Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Koponen: ”Hallituksen ennätyssuuri budjetti on jalo, mutta omaksi velaksi täysin vastuuton”

Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin

Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse

Tavio: Maksut seis Somaliaan ja Irakiin, jos palautussopimusta ei tehdä

Ilmainen raha kelpaa Somalialle, joka kieltäytyy ottamasta vastaan omia kansalaisiaan – kolmessa vuodessa Suomen veronmaksajilta yli 25 miljoonaa euroa Somalian kehitysyhteistyöhankkeisiin

Perussuomalaiset esittävät hallitukselle epäluottamusta menokurin puutteen johdosta: ”Talouden tasapainottamisesta tulee rankka savotta”
Viikon suosituimmat

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä
Datakeskuspelikirja todistaa, ettei konsulttien fiktio muutu mainostoimistossakaan faktaksi. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy tilasi viestintäsuunnitelman ”Datakeskus- ja sähköintensiivisten investointien viestintä- ja toimintapelikirja”, ja yritys toteutti sen osana EU:n osarahoittamaa EAKR-hanketta, jonka tavoitteena on houkutella investointeja Etelä-Savoon. Pelikirjan ulkoasusta vastasi mainostoimisto Avidly, ja välittävänä viranomaisena toimi Etelä-Savon maakuntaliitto.















