

Hallitus luottaa mututuntumaan ja vääriin laskelmiin
Tämän hallituksen tärkein kotimaan hanke tällä vaalikaudella on kunta- ja soteuudistus. Se on koko maan historiassa todella merkittävä, ehkä merkittävin lajissaan koko itsenäisyyden aikana.
Siksi on suorastaa järkyttävää ja edesvastuutonta, että ratkaisun perusteeksi ei ole esittää yhtään laskelmaa. Ei minkäänlaista, edes summittaista arviota hankkeen taloudellisista vaikutuksista.
Ja hommaa ajetaan väkisin eteenpäin, vaikka en tiedä yhtään hallituksesta ja hallituspuolueista riippumatonta asiantuntijaa, joka kiittelisi hallituksen kunta- ja sotesekoilua.
Tärkeintä on, että hallitus pystyy näyttämään, että se pystyy tekemään päätöksiä. Lopputulemalla ei näytä olevan mitään väliä.
Sitten mittakaavaltaan pienempiä, mutta hyvin kuvaavia esimerkkejä vähemmän järkevästä toiminnasta:
Valtio myi Konnunsuon vankilan rakennukset ja läheiset maa-alueet kiinteistösijoitusyhtiölle 1,8 miljoonalla eurolla, vaikka puolitoista viikkoa ennen kaupantekoa Konnunsuo oli valtion selvityksessä todettu parhaaksi vaihtoehdoksi vastaanottokeskuksen sijoituspaikkana.
Vajaan vuoden kuluttua kaupanteosta valtio vuokrasi osan vankilasta vastaanottokeskuksen käyttöön. Ja yllätys, yllätys. Vuokrat kattavat myyntihinnan alle kolmessa vuodessa. Uusi omistaja on myynyt lisäksi entisiä vankilan maita noin 2,2 miljoonalla eurolla. Sijoittaja on siten varmistanut jo nyt yli 5,5 miljoonan euron tulot kiinteistöstä, jonka valtio myi sille 1,8 miljoonalla eurolla.
Viimeisimmät uutiset kertovat, että jälleen valtio on vuokraamassa tiloja Konnunsuolta. Tällä kertaa maasta karkotettavien säilytystiloiksi.
Ihmettelen kovin, että tarkastusvirasto on Senaatti-kiinteistöjen tavoin katsonut, että vankilakiinteistöjen pitäminen valtion omistuksessa olisi aiheuttanut valtiolle huomattavia kustannuksia. En ymmärrä miten tällaiseen johtopäätökseen voi tulla näiden numeroiden valossa.
Hallitus päätti myös, että oikeuslaitoksemme pitää karsia menoja. Jälleen ajateltiin kaavamaisesti, että sehän on helppoa kun lakkautetaan ja yhdistetään. Näin tehtiin, mutta ennen lopullisia päätöksiä näkemys siitä, mikä on järkevää lakkauttaa ja yhdistää vaihtui usean kerran. Ja aina uudet laskelmat osoittivat uuden vaihtoehdon paremmaksi.
Kaikki laskelmat olivat tarkoitushakuisia. Ensinnäkin niiden piti osoittaa, että lakkauttamiset ja yhdistämiset ovat sekä toiminnallisesti että taloudellisesti järkeviä. Sinänsä tuollaisten laskelmien teko ei ole mitenkään vaikeaa. Siinä tarvitaan vain vähän mielikuvitusta ja tarkoitushakuista unohtamista.
Kävin läpi esimerkiksi Kouvolan hovi- ja hallinto-oikeuksien yhdistämistä Kuopioon. Laskelmat osoittivat kiistatta, että hanke on hyvä ja kannatettava. Yhtä kiistatta voidaan osoittaa, että laskelmista löytyivät kaikki säästöt, mutta merkittävä osa ratkaisusta johtuvista lisäkustannuksista oli unohtunut.
Samantapaisiin täysin yksipuolisiin laskelmiin perustui myös päätös liikkuvan poliisin lakkauttamisesta. Unohdettiin täysin ne tarpeet ja vaikutukset, mitä lähivuosina seuraa mm. kabotaasiliikenteen vapautumisesta.
Reijo Tossavainen
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttaja joutuu jatkossa itse maksamaan opiskelustaan lukiossa ja ammattikoulussa
Kolmansista maista tuleville ammattikoulussa tai lukiossa opiskeleville henkilöille on tulossa lukuvuosimaksut. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Antikainen: Äänioikeus vain Suomen kansalaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tehnyt eduskunnassa lakialoitteen, jossa hän esittää äänioikeuden rajaamista kunta- ja aluevaaleissa vain Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan kansalaisille.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Purra syyttää keskustaa törkeästä maalittamisesta ja tappouhkauksista: ”Hävetkää”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra syyttää keskustaa kansanedustajien maalittamisesta ja kertoo, että raju häirintä ulottuu myös perheenjäseniin. Hän painottaa, että tappouhkaukset ja pelottelukuvasto vaarantavat demokratian, ja vaatii keskustan paikallistoimijoita lopettamaan ylilyönnit.

Totuus on tekijän silmissä – Yle tulkitsee maailmaa sellaisena kuin toimittaja haluaisi sen olevan
Uutisia tuottavat ja välittävät (ainakin toistaiseksi) ihmiset ja maailman tapahtumat ovat siten aina tavalla tai toisella suodattuneita. Luontevaa kuitenkin olisi, jos verorahoilla jyvitetty uutistoiminta pyrkisi ponnekkaan aidosti monipuoliseen, eri näkökantoja esiin tuovaan raportointiin. Maailma muuttuu ja toivottavasti Yle sen mukana.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.
Uusimmat

Perussuomalaiset: Keskusta ei luota suomalaisiin työntekijöihin

Koskela: Ilman velkajarrua hyvinvointivaltiolta putoaa pohja

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa

Junnila: Maahanmuuttajilla tehdylle koulubisnekselle kurmutusta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää