
Riikka Purra kiertää Itä-Suomea lauantaina
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiertää tapaamassa kansalaisia lauantaina 22.3. Itä-Suomessa.

PS ARKISTO
Hallitus kokoontuu puoliväliriiheen huhtikuun 22. ja 23. päivä. Kehysriihessä etsitään tarvittavat säästöt talouden tasapainottamiseksi, ja samalla etsitään tarvittavat investointipanostukset. Hallitus on panostanut tähän mennessä jo mittavia summia itäisen Suomen elinvoimaan ja tulee jatkamaan tätä kehityskulkua. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää Itä-Suomeen kohdistettuja panostuksia välttämättöminä.
Hallitus on osoittanut rahoitusta Fingridin pääomittamiseen itäisessä Suomessa, mikä takaa sen, että kanta- ja alueverkon siirto- ja liittymiskapasiteetti toimivat ja investointimahdollisuudet eivät jää kiinni.
– Nämä panostukset ovat olleet välttämättömiä ja merkittäviä itäisen rajan sulkeuduttua geopoliittisista syistä. Venäjän aloittama Ukrainan sota on pakottanut hallituksen tekemään merkittäviä rajoituksia itäisen rajan toimintaan. On täysin oikein ja hyväksyttävää, että tällaisessa tilanteessa valtio kompensoi rajan sulkeutumisesta tapahtuvia taloudellisia menetyksiä Itä-Suomeen, sanoo Jaana Strandman.
Panostuksia on myös odotettavissa EU:n puolelta aluekehitysrahoituksen osalta. Suomen hallitus on lobannut merkittävästi Euroopan komissiota nostamaan Suomen itäisen rajan rahoitukselliseksi prioriteetiksi, ja uuden komission työssä Itä-Suomen tilanne on vahvasti läsnä. Erityistalousalueen aseman saamista Itä-Suomeen on esitetty.
– Itäiseen Suomeen on odotettavissa satojen miljoonien, ellei jopa miljardien investoinnit. Itäisen Suomen panostukset luovat kasvua ja elinvoimaa koko Suomelle. Näitä ovat esimerkiksi kymmenen miljoonan määräraha Karjalanradalle sekä 90 miljoonan valtuus, Savon radan nopeammaksi saaminen, 11 miljoonaa valtatie 5:n korjaamiseen sekä 6,4 miljoonaa rajavartiolaitokselle.
– Suoria määrärahoja tulee yli 130 miljoonaa sekä merkittävä osuus puhtaan siirtymän rahoituksen osuudesta. Lisäksi Lappeenrannan kaupunki ja suomalaisyhtiö Polarnode valmistelevat uutta datakeskusta Lappeenrantaan, ja investoinnin arvo tulee olemaan keskuksen valmistuessa miljardin euron luokkaa. Ja Kotkaan tulee jopa 800 miljoonan euron akkutehdasinvestointi.
Koko Suomen etu on, että itäinen Suomi on elinvoimainen ja vahvasti asuttu. Itä-Suomen yhdenvertaiset kehittämismahdollisuudet ovat tärkeä osa koko maan turvallisuutta ja elinvoimaa. Strandman nostaa Itä-Suomi-ohjelman konkreettisiksi toimenpiteiksi kehysriiheen Valtatie 5:n ja Savon radan nostamisen osaksi TEN-T-ydinverkkoa, joka mahdollistaisi huomattavasti suuremmat EU:n rahoitusosuudet infrastruktuurin ja digitalisaation kehittämisessä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiertää tapaamassa kansalaisia lauantaina 22.3. Itä-Suomessa.

Itä-Suomi saa nyt kaivattua panostusta ja elinvoimaa, kun Business Finland on myöntänyt P2X Solutionsin Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituen.

Business Finland on myöntänyt P2X Solutionsin Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii, että erityisesti itäisen Suomen kuntien panostukset omiin sosiaali- ja terveyspalveluihinsa ennen sote-uudistusta on otettava huomioon peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa.

Euroopan parlamentti keskusteli täysistunnossaan Strasbourgissa tarpeesta antaa kohdennettua EU-tukea Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan naapureina oleville EU-alueille. Keskustelu käytiin perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen aloitteesta.
Viikon suosituimmat

Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa jouluperinteiden vaalimisen merkityksestä. Asia ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. – Onneksi on perussuomalaiset. Viestimme on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä, Purra sanoo.

Maailmankuulu rahoitusprofessori Alex Edmans kyseenalaistaa Wall Street Journalissa woke-henkisen DEI-liikkeen ydinuskomukset, joiden mukaan monimuotoisuus varsinkin etnisyyden, sukupuolen ja iän suhteen parantaisi automaattisesti yritysten tuloksellisuutta. Vertaisarvioiduista tutkimuksista ei löydy tukea näille DEI-opeille. Edmans kuitenkin peräänkuuluttaa ajattelun monimuotoisuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa yritykset voivat hyötyä, jos ne kiinnittävät ulkoisten tekijöiden sijaan huomiota erilaisiin taustoihin mm. koulutuksessa, kokemuksissa ja kognitiivisissa piirteissä. Tällöinkin monimuotoisuuden hyödyt ovat tapauskohtaisia, eikä monimuotoisuutta tulisi pitää yksinkertaisena patenttiratkaisuna.

Ajamme jatkossakin suomalaisuuden ja erityisesti suomen kielen asiaa, mutta puoluepolitiikan ulkopuolella, määrittelee Suomalaisuuden Liiton tuore puheenjohtaja Tiera Laitinen, joka on vastikään aloittanut pestinsä aiemmin liittoa johtaneen Ilmari Rostilan tilalla.

Suomen Uutiset, perussuomalaisten puoluetoimisto ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivottavat suomalaisille hyvää ja rauhallista joulua.

Lue lisää

Lue lisää