Hanna Mäntylä: Sote-ratkaisun perustuslailliset ongelmat ratkaistaan

22.10.2014 |16:03

Sote-työryhmän ohjausrymän jäsen Hanna Mäntylä (ps.) vakuuttaa, että hallituksen ja opposition yhteinen sote-työryhmä ratkaisee sote-ratkaisun perustuslaillisuuteen liittyvät kipukohdat aikataulussa.

– Työryhmä on ollut tietoinen sote-ratkaisun perustuslaillisista kipukohdista ja ryhmällä on yhteinen tahtotila siitä, että ratkaisu löytyy. Työssä on edetty. Työryhmän työ on hyvin aikataulussa: esitys aiotaan jättää eduskunnalle marraskuun loppuun mennessä, Mäntylä kertoo.

Mäntylä on perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja ja on erikoistunut sosiaali- ja terveysasioihin.

Itsehallinto pohjautuu
perustuslakiin

Julkisuudessa on arvioitu, että sote-alueen rahoitus voisi sotia kunnallista itsehallintoa vastaan. Kuntien tehtävistä pitäisi päättää lailla. Esityksen mukaan sote-alueen rahoitus kulkisi suoraan sote-alueiden kautta. Perustuslain mukaan kunnilla on kunnallinen itsehallinto, joka käsittää myös rahoituksesta päättämisen.

Kuntaliiton mukaan ongelma on, että pienille kunnille jää niukasti sananvaltaa sote-alueen päätöksentekoon.

Siirtääkö maksatuskiista
ratkaisun vaalien yli?

Kuntaliitto ja kunnat ovat vaatineet uudistuksen rahoituksen valmistelua uuteen valmisteluun. Niiden mukaan sote-rahoituksen maksuperusteet muuttavat kuntien taloutta niin paljon, ettei aiottu rahoitusmalli käy päinsä. Kuntien sote-menot aiotaan jakaa asukasluvun perusteella kuntien ikärakenne ja sairastavuus huomioiden.

Jos aiottu maksutapa kaatuu, soten ratkaisu voisi siirtyä seuraavalle hallitukselle, kerrotaan Kuntaliiton uutiskirjeessä.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos

27.01.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan

28.01.2026 |17:21
7.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää