Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Helsingin pormestari Vartiainen jätti vastaamatta väestönsuojien korjaamista koskevaan kysymykseen – PS: ”Kun kriisi alkaa, on jo liian myöhäistä rakentaa tai korjata suojia”

03.03.2022 |08:01

Kaupunginvaltuutettu Teija Makkonen (ps) nosti valtuuston kyselytunnilla esiin huolen Helsingin kaupungin vastuulla olevien väestönsuojien kunnosta ja korjausvelasta.

– Vaikka Helsingissä on väestönsuojien osalta hyvä tilanne, ei kaikkien suojien kunto kuitenkaan vastaa täysin sitä, mitä pitäisi. Väestönsuojia on hyväkuntoisia, mutta osa on peruskorjauksen tarpeessa. Nämä suojat tarjoavat kuntonsa takia suojaa vain muutamien tuntien ajaksi, Teija Makkonen huomauttaa.

– Perussuomalaiset ajoivat turvallisuusnäkökulmaa jo kaupunkistrategiaan, mutta esimerkiksi väestönsuojat eivät mahtuneet edes mainintana pormestari Juhana Vartiaisen Kasvun paikka -strategiaan. Kaupungin johto ei vieläkään tunnu heräävän elintärkeän asian huomioimiseen.

Pahimpaan varauduttava ennakkoon

Makkonen on huolissaan myös kiinteistöjen omistuksessa olevista väestönsuojista ja siitä, tiedetäänkö niiden kokonaiskunnosta oikeastaan edes kattavasti.

– Kun kriisi alkaa, on jo liian myöhäistä rakentaa tai korjata suojia. Pahimpaan tulee varautua ennakkoon, Makkonen muistuttaa.

Pormestari Vartiainen totesi vastauspuheenvuorossaan, että väestönsuojia on peruskorjauksen tarpeessa, mutta ei vastannut kysymykseen, aikooko kaupunki tehdä asialle mitään.

Tietoa asukkaille väestönsuojien sijainnista

Kyselytunnilla keskusteltiin myös asukkaiden tiedottamisesta, mistä lähin väestönsuoja tarvittaessa löytyy. Makkonen nosti esiin myös pientaloalueiden haasteen.

– Pientaloalueilla väestönsuojien rakentamisvelvoitetta ei ole, joten nyt useissa eri alueiden Facebook-ryhmissä on kuultu huolestunutta kyselyä lähimmän suojan sijainnista. Kaupungilta tarvitaan nyt tiedottamista, joka rauhoittaa asukkaita, Makkonen painottaa.

Pormestari totesi tiedon löytyvän Helsingin verkkosivuilta, mutta kertoi, että pelastuslaitos on myös julkaisemassa infoa väestönsuojista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää