

MATTI MATIKAINEN
Henkilötunnusuudistus on punavihreiden märkä uni – Purra: ”Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ’paperittomien’ henkilötunnuksen saamista ..”
Varapuheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa henkilötunnusuudistuksesta, jonka kustannusten arvioidaan nousevan miljardiluokkaan. Uudistuksella halutaan peittää sukupuoli ja edistää ulkomaalaisten nopeaa pääsyä suomalaisten sosiaalietuuksien piiriin.
Purra kirjoittaa:
Kun kuulin ensimmäisen kerran hallituksen suunnittelemasta henkilötunnusuudistuksesta, jaksoin vielä naureskella. Arvelin Twitterissä, että kun tunnuksesta ei enää kävisi ilmi ikä, syntymäaika tai sukupuoli, siihen ehkä sen sijaan pitäisikin saada esimerkiksi sateenkaari-, lippu- tai kala-emoji, haluamansa persoonapronomini tai vaikka itse koettu henkinen ikä.
Kunnon ääliöliberaalin, identiteettiinsä hukkuneen millenniaalin unelmatunnus.
Sittemmin tutustuin uudistukseen tarkemmin enkä jaksa enää edes naureskella. Paitsi että uudistuksen kustannusten arvellaan olevan yksityiselle ja julkiselle sektorille miljardiluokkaa, sisältyy hankkeeseen myös kaikenlaista muuta. Esimerkiksi: ”Henkilötunnuksen myöntämiskynnys olisi nykyistä matalampi siten, että esim. työ- tai oleskelulupaa odottavat paperittomat voivat asioida peruspalveluissa heti maahantulosta lähtien.”
”Tunnus voitaisiin myöntää myös viranomaisaloitteisesti henkilöä tunnistamatta.” (lähde)
—
Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ”paperittomien” henkilötunnuksen saamista ja peitellä muita maahanmuuttoon liittyviä kyseenalaisia ilmiöitä (esim. 1. tammikuuta ”syntyneiden” suuri määrä), kustantaa arviolta miljardin ja se tuodaan kriisioloihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnan keskityttävä vain välttämättömiin lakiesityksiin – sähköautojen pakolliset latauspisteet tai henkilötunnusten sukupuolineutraalius eivät ole sellaisia

Turtiainen: Henkilötunnusten uudistaminen järjetön ja tarpeeton projekti

Valtioneuvostossa häärää salaperäinen sateenkaariverkosto – valmistelee jo sateenkaaripoliisien toiminnan järjestämistä

Juniori voi Ruotsissa valita voimisteleeko poikien vai tyttöjen sarjassa – määritellystä sukupuolesta huolimatta.

Tuloslistat uusiksi Ruotsissa – urheilija voi itse valita, kilpaileeko naisten vai miesten sarjassa

Hallitus käyttää sukupuolettomien liikennemerkkien vaihtoon kymmeniä miljoonia – Koponen ei voi ymmärtää: ”Vaihtoon menevät myös ehjät ja hyväkuntoiset merkit”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















