

Eduskunnan keskityttävä vain välttämättömiin lakiesityksiin – sähköautojen pakolliset latauspisteet tai henkilötunnusten sukupuolineutraalius eivät ole sellaisia
Reilu viikko sitten pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi, että Suomessa on kyetty poikkeuksellisen yksituumaiseen yhteistyöhön. Esimerkiksi valmiuslain käyttöönotosta neuvoteltiin kaikkien puolueiden kesken yhdessä. Kuitenkin Uudenmaan sulku poistettiin yksipuolisesti. Hallitus vain ilmoitti asiasta muille eduskuntapuolueille.
Eduskunnan kyselytunnilla perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila pyysi pääministeriltä selvitystä.
– Eduskunnalle on kerrottu, että nyt viedään eteenpäin vain kriisin hoitamiseen liittyviä välttämättömiä lakiesityksiä. Kuitenkin meille on tuotu esitys, joka pakottaisi taloyhtiöt hankkimaan sähköautojen latauspisteitä ja ministeriössä valmistellaan henkilötunnusten muuttamista sukupuolineutraaleiksi, Junnila kuvaili tilannetta.
Junnilan mukaan vastaavat lakiesitykset kuulostavat politikoinnilta, koska samaan aikaan oppositiolta on edellytetty lähes varauksetonta tukea hallitukselle.
– Keskitytäänkö koronakriisin hoitoon jatkossa yhdessä vai erikseen, ja aikooko hallitus vetää poliittisesti värittyneet esitykset takaisin ja keskittyä suomalaisten terveyden ja toimeentulon turvaamiseen, yhdessä, Junnila kysyi pääministeriltä.
Pääministeri myönsi ongelmat
Pääministeri Sanna Marin tukeutui Uudenmaan osalta perustuslakivaliokunnan mietintöön. Marin kuitenkin myönsi ongelmat lakiesitysten kanssa ja kertoi käyneensä keskustelua puhemiehistön kanssa.
– Olenkin tästä asiasta keskustellut eduskunnan puhemies Matti Vanhasen kanssa, ja meillä on yhteinen käsitys siitä, että ei tuotaisi sellaisia asioita eduskunnan käsiteltäväksi, jotka herättäisivät ehkä ristiriitaisuuksia ja keskustelua salissa, koska myös edustajat ovat pidättäytyneet osallistumasta tänne salikeskusteluun, Marin vastasi.
Suurempaa vastuuta pääministeri ei kuitenkaan halunnut asiassa ottaa.
– Katson, että tämä on myös eduskunnan asia, enkä lähde sen enempää siihen sörkkimään, Marin päätti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia eristäminen politikointi lakiesitys sukupuolineutraalius Sähköautot Sanna Marin Vilhelm Junnila Matti Vanhanen Uusimaa perussuomalaiset hallitus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lapin perussuomalaiset vaatii Ruotsista tulevan henkilöliikenteen välitöntä tiukentamista

Purra ei kannata Uudenmaan eristyksen purkamista: ”Epidemia ei ole talttunut muutamassa viikossa”

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Uudenmaan eristäminen loppuu – hallitus luottaa suositusten voimaan viruksen leviämisen estämisessä

Tavio: Uudenmaan sulun purkaminen on ennenaikaista

Henkilötunnusuudistus on punavihreiden märkä uni – Purra: ”Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ’paperittomien’ henkilötunnuksen saamista ..”

Ruotsidemokraattien keinot selvitä koronakriisistä: ”Tärkeintä on aina asettaa oma kansa etusijalle”

Talousvaliokunnan PS-ryhmä kritisoi hallituksen esitystä sähköautojen latauspisteistä: Kallista eikä kovin tarkoituksenmukaista

Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














