

PS ARKISTO
Purra ei kannata Uudenmaan eristyksen purkamista: ”Epidemia ei ole talttunut muutamassa viikossa”
Hallitus tiedottaa tänä aamuna, jatkuvatko Uudenmaan liikkumisrajoitukset vai loppuuko sulku. Uusimaa eristettiin 28. maaliskuuta muusta Suomesta tarkoituksena estää koronaviruksen leviäminen Uudeltamaalta muualle maahan. Kansanedustaja Riikka Purra pelkää, että rajoitusten purkaminen johtaa vain viruksen leviämisen kiihtymiseen. – Olemme nyt tekemisissä poikkeuksellisen epidemian kanssa.
Perussuomalaisten 1.varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra ei kannata Uudenmaan eristyksen lopettamista, sillä sululla ei ole saavutettu toivottua lopputulosta.
– Ymmärrän asian juridisen ja perusoikeuspuolen, mutta nyt olemme tekemisissä poikkeuksellisen epidemian kanssa. Epidemia ei ole talttunut muutamassa viikossa niin, että rajoituksia voitaisiin alkaa purkaa.
Sairaanhoitopiirit vastustavat sulun purkamista
Purra huomauttaa, että mikäli rajoitukset puretaan, Uudeltamaalta lähtee suuri joukko ihmisiä muualle Suomeen, esimerkiksi mökeilleen.
– Kaikki Uudenmaan ympärillä olevat sairaanhoitopiirit vastustavat sulun purkamista, mikä on ymmärrettävää, sillä niiden kapasiteetti ei kestä suurta sairastuneiden ja hoitoa tarvitsevien joukkoa, Purra sanoo.
Rajoituksia pitäisi lisätä
Purran mukaan rajoituksia pitäisi lisätä.
– Kaikki ihmiset eivät toimi riittävän vastuullisesti. Pääsiäisenä ihmettelin, miten täynnä olivat valtaväylien isojen kauppojen parkkipaikat. Ainakin Uudenmaan sisällä monet käyvät edelleen shoppailemassa, siis muutakin kuin välttämättömyyksiä, kuten ruokaa, Purra sanoo.
Hän korostaa, että mikäli rajoitustoimet olisivat olleet nopeampia ja tiukempia, viruksen tukahduttaminen olisi yksinkertaisempaa.
– Silloin myös exit-vaiheeseen voitaisiin nopeammin siirtyä. Nyt pelkään, että rajoitusten purkaminen johtaa vain viruksen leviämisen kiihtymiseen ja yhteiskunnan aukeamisen merkittävään viivästymiseen.
Ristiriitaisia asiantuntijalausuntoja
Tänä aamuna Purra ihmetteli MTV-kanavan haastattelussa, miten liikkeellä osin ristiriitaista asiantuntijatietoa, esimerkiksi suojaavien kangasmaskien käytöstä.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kehottaa suomalaisia pukemaan kangasmaskin julkisilla paikoilla liikkuessaan. Toisaalta taas sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi Ylen A-studiossa, että ministeriö ei suosittele kansalaisia pitämään kasvosuojaimia.
– Oma uskoni erilaisiin asiantuntijoihin on saanut kolauksen, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia eristäminen rajoitustoimet tartunta asiantuntijat THL Riikka Purra STM Uusimaa perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Savio: Koronasta toipuvien testaus- ja karanteenikäytännöt yhtenäistettävä

Niikko: Jos Uudenmaan eristystä ei jatketa, on hallituksen päätettävä uusista rajoituskeinoista

Halla-aho: Mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta

Hallitus tuputti myyttitarinoita, todellisuus oli toista – suojavarusteiden skandaalihankinta ei ole yksittäinen virhe vaan jo pitkään jatkuneen virhesarjan käännepiste

Tutkimusväite: korona voi levitä tavanomaisessa keskustelussa hengitysilman välityksellä, säilyy huoneilmassa jopa 20 minuuttia ilman tuuletusta (video)

Uudenmaan eristäminen loppuu – hallitus luottaa suositusten voimaan viruksen leviämisen estämisessä

Junnila: Uudenmaan rajoitukset olivat tarpeellisia ja niitä olisi pitänyt tiukentaa – ”Mökkiläisten syyllistäminen on kuitenkin turhaa”

Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Perussuomalaiset: Hallitus ei pyri tukahduttamaan virusta, kuten monessa maassa on tehty – ”Nitkuttaa eteenpäin uskottujen asiantuntijoidensa viitoittamalla tiellä”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













