

PS ARKISTO
Savio: Koronasta toipuvien testaus- ja karanteenikäytännöt yhtenäistettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, millaisiin toimiin se aikoo ryhtyä varmistaakseen etteivät positiivisen koronavirustestituloksen saaneet henkilöt levitä tietämättään koronavirusta oireidensa päättymisen jälkeen.
– Koronavirusepidemian tukahduttamiseksi on tunnistettava tartunnan jo saaneet ja estettävä uusien tartuntaketjujen syntyminen. Erityisen tärkeää on eristää henkilöt, joiden voidaan perustellusti epäillä olevan viruksen oireettomia kantajia. Kansainvälisten havaintojen mukaan koronapotilas voi erittää virusta vielä näkyvien oireiden loppumisen jälkeenkin, Sami Savio huomauttaa.
Testin tarkkuus saattaa riippua taudin vaiheesta
Aiheeseen on kiinnittänyt aiemmin huomiota muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen sairaanhoitopiirin johdon ja Shanghain terveysviraston käymän videoneuvottelun jälkeen.
Lehtosen mukaan koronavirustestin tarkkuus saattaa riippua taudin vaiheesta. Koronaviruksen saanut henkilö voi erittää virusta erilaisilla voimakkuuksilla taudin edetessä.
– Diagnostiikkajohtaja Lehtonen on ehdottanut, että koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipunut henkilö tulisi testata uudelleen mahdollisuuksien mukaan. Oireiden loppumisen jälkeinen testaus voisi ehkäistä taudin leviämistä edelleen, varsinkin jos positiivisen testituloksen uudelleen saaneen henkilön eristys jatkuisi. Lehtonen kehottaa muutoinkin suhtautumaan varauksella siihen, että negatiivisen testituloksen saanut henkilö olisi täysin terve, Savio muistuttaa.
Käytännöt vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin
Kiinassa koronan sairastaneet henkilöt määrätään kahden viikon jatkokaranteeniin. Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC suosittelee vastaavissa tilanteissa viikon karanteenia.
Suomessa käytännöt vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Yleensä toipumisen jälkeinen karanteeniaika on vain päivän tai korkeintaan muutaman päivän mittainen.
– Karanteeni- ja testauskäytäntöjen yhtenäistäminen edellyttää selkeää valtakunnallista ohjeistusta. Taudista toipuneen henkilön mahdolliseen tartuttavuuteen on suhtauduttava hyvin vakavasti ja mitoitettava testaus- ja karanteenitoimet varman päälle. Hallituksen on toimittava aktiivisesti koronavirusepidemian tukahduttamiseksi, Savio vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suuri osa väestöstä sairastaa koronan tietämättään – he levittävät tautia kaikkein tehokkaimmin

Juuso: Ruotsinsuomalaisten paluu Suomeen pohjoisen maarajan yli on ennakoitava – ”Testauspisteitä tuotava pikaisesti rajanylityspaikkoihin”

Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”

Juvonen: Koronahoitajille vaarallisen työn lisää ja oikeus koronatesteihin – muuten he vaihtavat alaa eivätkä enää palaa

Levittääkö koneellinen ilmanvaihto koronavirusta?

Purra ei kannata Uudenmaan eristyksen purkamista: ”Epidemia ei ole talttunut muutamassa viikossa”

Niikko: Jos Uudenmaan eristystä ei jatketa, on hallituksen päätettävä uusista rajoituskeinoista

Koronaviruksen vuoksi pystytettyjä eristystoimia aletaan purkaa – terveysalan asiantuntijat huolissaan

Koronatartunnat täyttävät lakitupia – ”koronalinkona” tunnetulle itävaltalaiselle hiihtokeskukselle turistien siviilikanne
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.