

PS ARKISTO
Vallin: Hallituksen pelisilmä pettää taas – sukupuolineutraali henkilötunnus keskellä pandemiaa?
Valtiovarainministeriö asetti vuonna 2017 työryhmän selvittämään henkilötunnuksen uudistamista. Uudistuksen tavoitteena oli kehittää suomalaista henkilötunnusjärjestelmää vastaamaa nyky-yhteiskunnan haasteisiin. Työryhmä esimerkiksi toteaa, että Suomessa on nykyisin ”kansainvälisen muuttoliikkeen vuoksi paljon henkilöitä, jotka pitää yksilöidä, mutta joilla ei ole henkilötunnusta”. Viime vuonna Rinteen hallitus lisäsi tehtävälistaan vielä sukupuolineutraalin ideologian.
– On ihmeteltävä jälleen kerran hallituksen pelisilmän puutetta, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin.
– Tällainen uudistus, jota esitetään vielä hieman kyseenalaisin perusteluin, tulee aiheuttamaan täysin turhia kustannuksia julkiselle sektorille sekä kaikille yrityksille, joiden asiakasrekisterissä esimerkiksi käytetään henkilötunnuksia.
Hankkeen kustannuksista ovat varoittaneet muutkin. Talouselämä uutisoi (15.4.2020) edunvalvontajärjestö Finanssiala ry:n tiedotteesta, jossa kritisoitiin hallituksen suunnitelmaa. Finanssiala ry:n mukaan puhutaan ”miljardiluokan” hintalapusta.
Täysin väärä ajankohta
Suunnitelman ajoitus osuu kaiken lisäksi hetkeen, jolloin Suomi ja koko maailma ovat taistelussa herkästi leviävää ja toistaiseksi tutkimatonta kulkutautia vastaan. Pandemiasta aiheutuvat kustannukset tulevat olemaan ennen näkemättömät ja ne joudutaan joka tapauksessa maksamaan velkarahalla.
– Meillä on käsissämme akuutti kriisi, jonka hoitoon on suunnattava kaikki voimavarat – nyt ei ole oikea aika rakentaa mitään sukupuolineutraalia utopiaa, Vallin kommentoi.
– Nyt tarvitaan selkeää johtajuutta ja viestintää. Tässä on niin monta käytännön asiaa hoidettavana: on huolehdittava ihmisten ja yritysten taloudellisesta tilanteesta, on hankittava suojavarusteita hoitohenkilökunnalle ja selvitettävä viruksen toimintatapa.
Syyt eivät kestä päivänvaloa
Nykyisessä henkilötunnusjärjestelmässä on mahdollista luoda 897 erillistä tunnusta jokaiselle vuoden päivälle, jolloin lapsia syntyy. Keskimäärin Suomessa syntyy noin 50 000 lasta vuosittain, mikä tarkoittaa noin 140 lasta päivässä. Järjestelmä on siis hyvinkin riittävä.
Raportissa mainitaan teknisten näkökulmien lisäksi ”varautuminen mahdollisten globaalien kriisien aiheuttamille henkilötunnusta tarvitsevien määrän tuntuvaan kasvuun.” Tällä ei tarkoiteta siis syntyviä lapsia, vaan edelleen kasvavaa siirtolaisuutta.
Vallinilla on tähän tiukka linja:
– Minun näkemykseni on, että suomalainen henkilötunnusjärjestelmä on täysin toimiva, eikä Suomea pidä vastuuttomalla maahanmuuttopolitiikalla päästää sellaiseen tilaan, että on pakko käyttää miljardeja henkilötunnisteiden muuttamiseen.
Poliittista ideologiaa
Viime syksynä kartoitukseen lisättiin myös Rinteen hallitusohjelman kirjaus henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta luopumisesta. Tämä tarkoittaisi, että molemmille sukupuolille olisi yhtenäinen järjestelmä, joka ei tunnista miehiä ja naisia erikseen.
– Sukupuolineutraalius on poliittinen ideologia, joka ei perustu tieteeseen eikä biologiaan. Se on nyt trendi, mutta se menee ohi. Ei sellaista voida käyttää perusteluna tällaiseen koko yhteiskuntaa läpileikkaavaan uudistukseen, naurahtaa Vallin.
– Uudistukselle on mahdollisesti paikkansa myöhemmin, mutta ei keskellä kulkutautia, eikä tällaisin perusteluin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hintalappu veroeurot koronaepidemia koronakriisi sukupuolineutraalius ideologia sukupuoli henkilötunnus Veikko Vallin perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Miksi hallitus miettii turvapaikanhakijoita eikä keskity suomalaisten pelastamiseen kriisin keskellä?

Ronkainen: ”Perhevapaauudistuksen sukupuolineutraali kieli kuin suoraan kulttuurimarxismin oppikirjoista”

Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa

Peltokangas: Ihminen saa kokea olevansa vaikka taisteluhelikopteri, kunhan kustantaa propellit itse

Henkilötunnusuudistus on punavihreiden märkä uni – Purra: ”Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ’paperittomien’ henkilötunnuksen saamista ..”

Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava

PS-edustajat Puisto ja Vallin ärähtävät: Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmassa ei katsota riittävän pitkälle, vaan heittäydytään EKP:n käsivarsille

Hallitus käyttää sukupuolettomien liikennemerkkien vaihtoon kymmeniä miljoonia – Koponen ei voi ymmärtää: ”Vaihtoon menevät myös ehjät ja hyväkuntoiset merkit”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














