

LEHTIKUVA
Huhtasaari: Kuka ottaa vastuun toistuvista terrori-iskuista?
Perussuomalaiset vaativat sanojen sijaan tekoja Barcelonan kaltaisten terrori-iskujen estämiseksi.
– Kuinkahan monta toistuvaa terrori-iskua ja menetettyä ihmishenkeä tarvitaan, ennen kuin lännessä alkaa järki kulkea ja aletaan tekemään jotain muutakin asialle kuin hokemaan ”ei liity mihinkään”, ”olemme järkyttyneitä”, ”ei saa antaa pelolle valtaa”, kansanedustaja Jani Mäkelä kysyy Facebookissa.
Sipilän twiitit eivät vakuuta
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) perinteinen twiitti ”kaikenlaisen terrorin tuomitsemisesta” ei vakuuta myöskään perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaa, presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Laura Huhtasaarta.
– Kuka ottaa vastuun siitä, että Euroopassa joudumme elämään toistuvien iskujen kanssa? Osanottoni #Barcelona, Huhtasaari twiittaa.
Barcelonan eilisessä terrori-iskussa kuoli ainakin 13 ja loukkaantui yli 100 ihmistä. Terroristit iskivät myös Cambrilsin rannikkokaupungissa, missä tekijät ajoivat pakettiautolla ihmisten joukkoon, vahingoittaen seitsemää henkilöä. Iskun viisi tekijää kuolivat poliisin laukauksiin.
Olisiko aika puhua yleisesti väkivallasta?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho osoittaa Facebookissa kaksoisstandardin olemassaolon.
– Yhdysvalloissa on nyt meuhkattu hyvin huolellisesti siitä, että presidentti tuomitsi väkivallan yleisesti eikä ainoastaan äärioikeiston väkivaltaa.
– Tätä taustaa vasten on kiintoisaa nähdä, onko paremman väen mielestä syytä tuomita nimenomaan sen viiteryhmän väkivalta, joka Barcelonan iskun takana on. Vai olisiko nyt taas aika puhua yleisesti väkivallasta, Halla-aho kirjoittaa.
Paremman väen bileet loppuivat
Osa Halla-ahon viittaaman ”paremman väen” edustajista ehti jo tuomita helsinkiläisen monikulttuurikeskuksen eilisaamuiset tapahtumat rasistisin motiivein tehdyksi viharikokseksi.
– Meillä Suomessa paremmalla väellä lähti jo aamulla keulimaan, kun näytti ainakin – etäisesti mahdolliselta, että monikulttuurikeskukseen olisi tehty kaasuisku.
– Bileet loppuivat tietoon, että keskuksen asiakkaat olivat käräyttäneet muovipakkauksen mikrossa, ja siitä oli levinnyt pahaa hajua, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PerusNaiset Helsinki: Silmittömän väkivallan on loputtava – länsimaisista arvoista ja vapaudesta pidettävä entistä tiukemmin kiinni

Savio: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet suljettava palautuskeskuksiin

Tavio: ”Eletäänkö loppuun asti hölmölässä?”

Wienin hyökkääjä huusi silminnäkijöiden mukaan Allahia – neljä loukkaantui vakavasti puukkoiskussa

Vieläkö uskallat lähteä risteilylle? – Ruotsinlaivan sisään voi ajaa vaikka räjähteillä lastatun auton
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.














