Huhtasaari: Suomen suurin uhka on itsenäisyyden menettäminen

24.01.2018 |13:54

Suomen päättäjät ottavat ohjeita suurten EU-maiden johtajilta, Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sanoi Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vaalitentissä Sanomatalossa tiistaina.

– Meillä on sellaiset päättäjät ollut nyt viime aikoina että kun Merkel tai Macron sanoo että nostetaan esimerkiksi EU-jäsenmaksuja, niin ennen kuin Merkel on ehtinyt sanoa lausetta loppuun, niin Orpo jo sanoo että totta kai nostamme, totta kai lisäämme integraatiota, Huhtasaari kärjisti.

– Eli ohjeet tulee suoraan EU:lta, EU-johtajilta, ja Suomi vain sanoo kyllä ja kuinka paljon.

Huhtasaaren mukaan meillä on tällä hetkellä sellaiset kansalliset päättäjät, jotka eivät pidä Suomen puolta.

– Meillä on vain maksajan rooli ja me ollaan vielä vaan iloisena koko ajan nostamassa omaa osuuttamme.

Samalla Suomi ylivelkaantuu ja ylivelkaantunut maa menettää myös taloudellisen itsenäisyytensä, Huhtasaari sanoi.

Suomen mahdollisuus on isänmaalinen presidentti

Kaikilta ehdokkailta kysyttiin Suomen uhkista ja mahdollisuuksista. Huhtasaari näki Suomen mahdollisuutena isänmaallisen presidentin.

Isänmaallinen presidentti sanoo huhtasaaren mukaan kuten aikanaan Kekkonen: suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi menee kaiken muun edelle.

– Pidän teidän puolta, paperittomilta piikki kiinni, suomalaisille piikki auki. Minä rupean priorisoimaan.

Huhtasaari vaati, että suomalaisilla on jatkossakin äänestämällä mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloonsa itse.

– Äänestämisellä pitää olla väliä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
5.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää