

Janne Nousiainen Lehtikuva
Huoli poliisien toimintakyvystä yhdisti yli puoluerajojen
Huoli poliisin mahdollisuudesta hoitaa tehtäviään yhdisti kansanedustajia yli puoluerajojen. Näin kävi siitä huolimatta, että sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) pyrki kääntämään poliisin ja hätäkeskusten uudistuksen suureksi menestyskertomukseksi.
Hätäkeskusten toiminnan puutteet paljasti yllättäen hallituspuolue SDP:n edustaja Katja Taimela Salosta.
– Jouduin hiljattain soittamaan elämäni toista kertaa hätäkeskukseen. Yllätyin silloin, kun keskustelu keskittyi potilaan tilan sijasta siihen, sijaitsiko itse ilmoittamani osoite siellä, missä sanoin sen olevan, Taimela hämmästeli.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) muistutti myös, että myös kuntia on yhdistetty samalla, kun hätäkeskusten määrä on romahtanut. Kansa käyttää yhä vanhojen kuntien nimiä, jotka on virallisesti jo lakkautettu. Tämä lisää sekaannusten vaaraa entisestään.
– Minkä arvon te annatte paikallistuntemukselle? Voitteko vakuuttaa, että Kuopiossa tiedetään, missä on Myllykosken rantatie, Lindström kysyi.
Myös kokoomuslainen poliisi huolestui tilanteesta
Myös kokoomuksen poliisiedustaja Kari Tolvanen asettui tukemaan perussuomalaisten näkemystä.
– On hyvä, että turvallisuusasioista puhutaan. Kansalaisten ja viranomaisten huolta täytyy kuulla herkällä korvalla, hän sanoi.
– Vaikka poliisin tilastot näyttävät hyvältä, mutta herkällä korvalla kun kuuntelee kenttää, poliiseja, he ovat huolestuneita. He ovat kunnollisia – he ovat hieman loppuun palaneita. Se on valitettava tosiasia, Tolvanen kertoi.
– Osa johtuu huonosta johtamisesta. Miten tähän aiotaan puuttua? Myös poliisihallitus on edelleen olosuhteisiin nähden liian suuri. Aiotaanko tästä teettää jotain selvitystä, Tolvanen kysyi.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ilmaisi puheenvuorossaan ymmärtävänsä Tolvasen näkökannan, että poliisilla on huoli omasta tilanteestaan.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soukola: Ministeri käänsi ylimielisessä vastauksessaan poliisikentän huolet päälaelleen

Hallitusta höykytetään välikysymyksellä – poliisien puute aiheuttaa turvattomuutta
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














