
PS ARKISTO
Huoltovarmuuden turvaamiseksi tarvitaan lisää tekoja – ”Venäläinen sahanpuru ei ole vaihtoehto”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pohtii, onko hallitus tosissaan, aidosti ja kaikki keinot käyttäen varmistamassa Suomen huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta.
Torstain kyselytunnilla kansanedustaja Jari Koskela kysyi elinkeinoministeri Mika Lintilältä vahvistusta väitteelle, jonka mukaan Suomeen tuotaisiin muun muassa Niiralan tullin kautta kymmeniä perävaunulastillisia sahanpurua päivässä.
– Onko nyt niin, että tällä purulla, joka ei kuulu pakotteiden piiriin, korvataan turvetta ja haketta? edustaja Koskela kysyi.
Onko verotukseen mahdollista saada helpotuksia?
Ministeri Lintilä myönsi kuulleensa samat tiedot tullitariffien kiertämisestä ja lupasi tarkistaa tilanteen. Aiheesta on kirjallisesti kysynyt myös perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas.
Kansanedustaja Koskela tiedusteli ministeriltä myös aiemmin annettuja ristiriitaisiakin lausuntoja siitä, aiotaanko venäläinen hake korvata kotimaisella turpeella vai meneekö ainespuuta energiaksi.
– Kiinnostaa tietenkin vielä se kysymys, että jos suomalaista puuta käytetään, onko verotukseen mahdollista tehdä joitakin helpotuksia? Koskela lisäsi kysymyksensä loppuun.
Ministeri ei puheenvuorossaan antanut suoraa vastausta kysymykseen, mutta kehotti lämpölaitoksia suunnittelemaan toimintaansa sellaiseksi, että ne pystyvät turvaamaan energiantuotannon myös tulevaisuudessa. Verotuksen suhteen tilannetta on ministerin mukaan selvitettävä.
Onko hallitus turvevastaisten voimien vanki?
Vaikka myös hallituksen suunnalta on viime kuukausina kuulunut turvetuotannon puolesta puhuvia ääniä, toivoo kansanedustaja Koskela myös selkeitä toimia, joilla huoltovarmuutta parannetaan ja turpeen merkitys huomioidaan nykyistä paremmin.
– Nyt näyttää siltä, että hallitus on tässäkin tilanteessa turvevastaisten voimien panttivanki. Turvetta tarkastellaan vain ilmaston kannalta eikä riittävästi huomioida sen muita vaikutuksia ja kykyä turvata energiaomavaraisuuttamme. Pitäisi kuunnella muitakin asiantuntijatahoja kuin ilmastopaneelia, Koskela korostaa.
Jari Koskela on ehdottanut muun muassa jo luvitettujen turvealueiden pikaista käyttöönottoa. Jotta näitä alueita voi ottaa käyttöön, olisi turveyrittäjille taattava vähintään viiden vuoden tulevaisuudennäkymät.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvevastaisuus tullitariffit hake venäläinen sahanpuru Niiralan tulli Ilmastopaneeli turvealueet venäläinen hake energiaomavaraisuus turveyrittäjät verohelpotukset turvetuotanto ilmastotoimet energiantuotanto Mika Lintilä Venäjä-pakotteet kirjallinen kysymys Jari Koskela Mauri Peltokangas Turve Huoltovarmuus Energia verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela ehdottaa luvan saaneiden turvetuotantoalueiden käyttöönottoa: Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin

Mäenpää vaatii hallitusta sitoutumaan polttoturpeen noston käynnistämiseen: ”Energiahuoltovarmuutemme on turvattava”

Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi

Turpeentuotanto on käynnistettävä uudelleen välittömästi

EU havittelee päästökauppamiljardeja itselleen – Tynkkynen tyrmää aikeet ja vaatii euroja Brysselin sijaan turvepelloille

Koskela vaatii hallitusta panostamaan kotimaisiin polttoaineisiin

Miten hallitus varautuu huoltovarmuuden kannalta tärkeän turpeen nostoon, jos tulevat kesät ovat sateisia?

Perussuomalaiset olivat kaukaa viisaita turpeen suhteen – ”Korvaavaa vaihtoehtoa ei käytännössä ole”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää