

LEHTIKUVA
Ihmissalakuljettajien pohjaton ahneus tappaa tuhansia Välimerellä – viimeisimmässä haaksirikossa hukkui jopa 650 ihmistä
Joukko ihmissalakuljettajia on joutumassa oikeuden eteen Kreikassa ja Pakistanissa laittomia siirtolaisia kuljettaneen troolarin upottua Kreikan rannikolla. Turmassa saattoi menehtyä jopa 650 ihmistä. Aluksen liikkeistä ennen kohtalokasta haveria on erilaisia näkemyksiä, ja YK on esittänyt selvityksen tekemistä onnettomuuteen liittyvistä pelastustoimista.
Yhdeksän ihmissalakuljettajaa joutuu Kreikassa oikeuteen laittomia siirtolaisia kuljettaneen kalastusaluksen upottua viime viikon keskiviikkona 80 kilomeriä Pyloksen kaupungista etelään. Salakuljettajat kiistävät syytteet.
Merestä pelastettiin 104 ihmistä ja kuolleita on toistaiseksi löydetty 78. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi aluksessa olleen 400–750 henkilöä, heidän joukossaan paljon myös lapsia. Haaksirikko saattaa siten olla eräs pahimmista Välimerellä tapahtuneista siirtolaisaluksia kohdanneista onnettomuuksista.
Pakistanin poliisi on pidättänyt Guardianin mukaan samaan tapahtumaan liittyen 10 ihmissalakuljettajaa Kashmirissa. Rikolliset ovat osa organisaatiota, joka järjestää halukkaille matkoja Libyaan, josta taas on mahdollisuus jatkaa Eurooppaan ilman virallisia matkustusasiakirjoja.
Onnettomuusaluksen liikkeistä erilaista tietoa
Alus oli lähtenyt viimeiselle matkalleen Libyan Tobrukista ja se oli tiettävästi menossa Italiaan. Merikelvottomassa troolarissa oli matkustajina sen kokoon nähden järkyttävä määrä ihmisiä.
Parempaa elämää etsivistä useimmat olivat lähtöisin Syyriasta, Pakistanista, Afganistanista sekä Egyptistä. He olivat todennäköisesti maksaneet matkasta tuhansia euroja. Matkan saattaa tosin saada ilmaiseksi, jos osaa käsitellä ja ohjata laivaa.
Kreikan viranomaisen mukaan alus oli liikkeessä eikä se ollut avun tarpeessa kuin vasta juuri ennen uppoamista. BBC:n tietojen mukaan alus oli kuitenkin paikallaan seitsemän tuntia ennen katastrofia. Kaksi kauppa-alusta kävi tiettävästi toimittamassa siirtolaislaivaan vettä ja ruokatarvikkeita.
YK on esittänyt tutkimusta Kreikan toimista. Kyse on ennen muuta siitä, olivatko viranomaiset mahdollisesti viivästyttäneet avun antamista haverialukselle.
Vain pelastetut pääsevät Eurooppaan
Ihmissalakuljettajien operoivien alusten keskeinen ongelma on se, että Välimeren Euroopan puoleiset valtiot eivät välttämättä haluaisi päästää laittomia siirtolaisia kuljettavia aluksia satamiinsa. Erityisen kriittistä suhtautuminen on ollut Kreikan lisäksi Italiassa, joka on joutunut vastaanottamaan pääosan Välimeren ylitse tapahtuvasta muuttoliikkeestä.
Näin ollen aluksen merihätä, laivan uppoaminen ja mahdolliset pelastustoimet saattavat joskus olla ainoa tie henkiin jääneille uuteen elämään Euroopassa. Ihmissalakuljettajat todennäköisesti tietävät tämänkin.
Viime vuonna Välimereen hukkui 3 800 siirtolaista. Vuodesta 2014 lähtien kuolonuhreja on tilastoitu yli 20 000.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vastaaminen tarpeeseen massamuutto paremman elämän etsiminen keskeisen Välimeren reitti hukkuminen laiittomia siirtolaisia kuljettanut alus troolari laivan uppoaminen haaksirikko UNHCR satamat ihmissalakuljettajat YK:n pakolaisjärjestö Egypti Pakistan rikolliset Libya Välimeri Afganistan Syyria Italia Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Siirtolaisruuhka pahenee Italiassa, vaikka merimatkasta joutuu maksamaan ihmissalakuljettajille keskimäärin 6 000 euroa – Lampedusan saaren tilanne jo kestämätön

Kreikan maahanmuuttoministeri: Kansalaisjärjestöt auttavat somaleita Turkin kautta Kreikkaan laittomasti

Laiton maahanmuutto repii Italiaa: Tuhat Välimereltä saapunutta pääsi maihin – perusongelma ratkaisematta

Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy selvästi – järjestelmän väärinkäytökset estetään

Antikainen: Suomen ja suomalaisten turvallisuus vihdoin keskiöön – ”Tämä hallitus tekee täyskäännöksen turvapaikkapolitiikassa”

Brittihallitus sopuun somejättien kanssa laittomaan maahanmuuttoon yllyttävien rikollisten viestien poistosta – luvatta maahan saapuneet karkotetaan

Italia haluaa laittomat maahantulijat säilöön jopa 18 kuukaudeksi – vapaus koittaa vasta palautuksen tai oleskeluluvan myötä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















