

Matti Matikainen
Ilkka Matinpalon Saksan terveiset: työntekijät ja työnantajat samalle puolelle pöytää
Ilkka Matinpalon (ps.) mukaan Suomessa on rakennettu keinotekoinen vastakkainasettelu työntekijöiden ja työnantajien välille:
– Täällä kinastellaan siitä, onko palkankorotus suuruudeltaan yksi vai kaksi prosenttia. Suomessa keskustelu kumpuaa edelleen samoista lähtökohdista kuin silloin kun proletariaattia riistettiin pienillä palkoilla, pitkillä työajoilla ja huonoilla olosuhteilla. Tänä päivänä Saksassa yrityksissä, joissa palkoista on vapaa oikeus sopia, asennetaso on tyystin erilainen. Työntekijät ja työnantajat ovat Saksassa samalla puolella pöytää. Tämä on hyvin olennainen ero suomalaiseen korporativismiin verrattuna.
Suomessa pidetään Matinpalon mukaan yllä teatteria, että työntekijöiden ja työnantajien intressit olisivat muka jotenkin ristikkäiset. Saksassa monilla aloilla tänä päivänä suorastaan kilpaillaan työntekijöistä, Matinpalo summaa.
– Saksassa yritysjohtaja, joka ei pidä huolta työntekijöittensä kilpailukykyisestä palkkauksesta on pian entinen yritysjohtaja. Jos vastakkainasettelua halutaan nähdä tällaisessa yhteiskunnassa, jossa palkoista on vapaus sopia, se käydään yhteiskunnan kakuntekijöiden ja kakunjakajien välillä.
Perussuomalaisten riveistä europarlamenttipaikkaa tavoitteleva Ilkka Matinpalo heittääkin ilmaan kysymyksen: ”Kuinka vakavaksi Suomessa tilanteen on mentävä ennen kuin tabuja tältä osin ryhdytään purkamaan?”
Matinpalo kommentoi Saksan mallia viime viikolla järjestetyssä Heikki Koskenkylän kirjoittaman kirjan julkistustilaisuudessa. Suomen Pankin osastopäällikön tehtävästä eläkkeelle jäänyt Koskenkylä pyysi tilaisuudessa Ilkka Matinpaloa kertomaan, toimisiko Saksan malli Suomessa.
Saksa tunnusti tosiasiat – korkea työllisyysaste varmistaa tasaisen tulonjaon
Valt.tri Koskenkylä kertoi tilaisuudessa, että Suomen hyvinvoinnin ja tulonjaon tasaisuuden kannalta on parasta, että ihmiset ovat töissä vaikka pienellä palkalla. Vaikka kuinka paljon haluttaisiin, korkeammalle jalostusasteelle on mahdotonta päästä yhtäkkiä. Työllisyys on ”pakko rakentaa alempaa”.
Koskenkylä hämmästelee, että jos jopa Saksa joutui nöyrtymään ja tunnustamaan tosiasiat, niin miten Suomi pystyisi selviämään ilman vastaavaa tosiasioiden tunnustamista. Saksassa sosialistit toteuttivat kyseisen uudistuksen.
Koskenkylä toteaa, että Saksassa uudistuksen seurauksena vaihtotaseen ylijäämä on peräti 7 % BKT:sta. Koskenkylä heittää ilman kysymyksen onko kiinnitetty huomiota siihen, että Saksan ylijäämä oli vuosi sitten absoluuttisesti suurempi kuin Kiinan, Saksassa vaihtotaseen kumulatiivinen ylijäämä oli 250 miljardia dollaria kun se Kiinassa oli 180 miljardia dollaria.
– Jos tällainen Saksan kokoinen vahva talous joutui uudistamaan työmarkkinansa ja nöyrtymään taloudellisten realiteettien edessä ja purkamaan yleissitovuuden niin miten Suomessa voidaan kuvitella, että sama ei olisi edessä, Koskenkylä summaa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Heikki Koskenkylän kirjauutuus – ”Suomessa saa olla mitä mieltä tahansa, paitsi eri mieltä”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa

Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











