

Viikon 25/2019 luetuin
Kesäkuu 2019 luetuin
Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?
Voisiko olla mahdollista, että valtakunnan suurimmat lehdet ovat valmiita julkaisemaan mitä tahansa älyvapaata höpinää, kunhan sen ideologinen arvopohja vastaa niiden omaa linjaa? Twitterin suosikkikirjoittaja Keijo Kaarisade on todistanut, että näin todellakin on. Jouduttuaan Twitterin bannaamaksi Kaarisade siirtyi kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille, ja jälki on ollut aivan hulvatonta.
Lähes kaksi vuotta vallanpitäjille ja erityisesti politisoituneelle poliisille irvaillut parodiahahmo ”Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade” suljettiin ulos Twitteristä juuri eduskuntavaalien alla huhtikuun alussa. Suomen Uutiset julkaisi tuolloin Keijon laajan haastattelun.
Kaarisateen jouduttua pois Twitteristä alkoi lehtien yleisönosastoille ilmestyä mielipidekirjoituksia, jotka eivät linjaltaan poikenneet näiden lehtien normaalistikin julkaisemista kirjoituksista, mutta joissa oli kuitenkin jotain epäilyttävää. Monet arvelivat, että Keijo on tehnyt paluun.
Nyt Keijo Kaarisade myöntää blogikirjoituksessaan olleensa näiden yleisönosastokirjoitusten takana.
– Minun on epäilty olleen takana useissa älyvapaina pidetyissä mielipidekirjoituksissa, joita valtakunnan ykköslehdet ovat julkaisseet, Kaarisade kirjoittaa.
– Tunnustan tässä tehneeni tekstit ja piilottaneeni niihin vihjeitä tarkoituksella.
Vihjeillä Kaarisade tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tekstin viiden viimeisen sanan alkukirjaimet ovat muodostaneet sanan Keijo, kuten tekstissä “käytäntöjä eri ilmansuunnista ja oikeusmalleista”. Asiasta on Twitterissä vinkannut muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Kaikkein hulluinta tässä hulluudessa on, että toimituksissa ei oikeasti ymmärretä, mitä hauskaa Kaarisateen kirjoituksissa on, ja miten ne voi tunnistaa, Halla-aho kommentoi.
Missä lehdistön parodiahorisontti?
Kaarisade kertoo kirjoittaneensa tekstit inspiraation vallassa, muutamassa minuutissa.
– Olen yrittänyt saada tekstejä hylättyä kirjoittamalla niistä mahdollisimman sekavia ja älyttömiä. Julkaisuprosentti on silti ollut 100,0%. Mitä hullunkurisempaa sisältö on, sitä nimekkäämpään ja laajalevikkisempään lehteen sillä näyttää pääsevän.
– Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten saada teksti hylättyä ja löytää raja lehdistön parodiahorisontille? Kaarisade kysyy.
Twitter-nimimerkki Alaston totuus rakensi kuvakollaasin Keijo Kaarisateen jekutuksista.
Keijo Kaarisateen kysymys on varsin aiheellinen, sillä niin innokas media on ollut julkaisemaan hänen tekstejään. Kaarisade toteaa itsekin, että media voisi nyt tutkiskella itseään ja katsoa peiliin.
Perussuomalaisten ex-kansanedustaja ja sitä ennen paikallislehden päätoimittajana työskennellyt Reijo Tossavainen on samaa mieltä.
– Onneksi on Keijo Kaarisade, joka osoittaa kirjoituksillaan agendajournalismin onttouden, kirjoittaa Tossavainen Twitterissä.
Höpinä ”Neuvostoliiton roolimallista” upposi valtalehdille
Kaarisateen uusin mielipidekirjoitus julkaistiin sekä Helsingin Sanomissa että Aamulehdessä 16.6. Aamulehti poisti kirjoituksen ”Miesten ei tarvitse pelätä ministerien naisenemmistöä” iltaan mennessä vedoten siihen, että sen lähettäjä esiintyi väärällä nimellä. Aamulehti korostaa, että ”kirjoitus itsessään oli hyvien tapojen rajoissa eikä esimerkiksi sisältänyt olennaisesti virheellisiä tai loukkaavia väitteitä.” Epäilemättä ei, sillä kirjoituksen sisältö noudattelee Aamulehden yleistä linjaa.
Tarkkaavaisempi lukija saattaa huomata, että tamperelaiskirjoittaja Kemppi-Pirhosen sukunimi on sananmuunnos.
Helsingin Sanomissa kirjoittajan nimi oli lyhennetty muotoon Elina Kemppi. HS ei ole poistanut tekstiä, jonka otsikossa julistetaan, että ”naisvaltainen hallitus on askel oikeaan suuntaan”, mutta lehden toimituspäällikkö Esa Mäkinen kertoo maikkarilla, kuinka lehti lopulta havahtui asiaan.
Helsingin Sanomat pahoittelee höynäytetyksi joutumistaan:
”HS:n toimitukselle kävi ilmi, että tämän mielipidekirjoituksen kirjoittaja ei ollut oikea henkilö. Sama tekaistu kirjoitus julkaistiin myös Aamulehdessä. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.”
Kaarisateen tapaus tuo mieleen Alan Sokalin tapauksen, josta Suomen Uutiset kertoi lokakuussa. Kolme yhdysvaltalaista tutkijaa testasi parodia-artikkelien avulla, toimiiko tieteellinen laadunvarmistus sellaisilla aloilla kuin sukupuolentutkimus, kulttuurintutkimus tai rasismin tutkimus. Hilpeät valeartikkelit läpäisivät humanististen tiedejulkaisujen seulan – niiden mukaan anaalitappi auttaisi miesten ”transhysteriaan”, ja lihominen on verrattavissa kehonrakennukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sukupuolentutkimusta parodioineita artikkeleita tehtaillutta filosofian professoria uhataan potkuilla – professori sai tukea Alan Sokalilta, Richard Dawkinsilta ja Steven Pinkeriltä

Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa

Kenttäpoliisit ovat huolissaan poliisin julkikuvasta – vihapuhepoliisit nakertavat luottamusta poliisin puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen

Turun Sanomat lankesi jäynään – naistutkimuksen tuotoksia liian vaikeaa erottaa parodiasta

Nyt avautuu twitter-sensuroitu vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade: ”Ihmiset pelkäävät leimautua sananvapauden ja länsimaisen yhteiskuntamallin puolustajiksi”

Sensuroitu parodiapoliisi Keijo Kaarisade SU:n haastattelussa – sananvapauden rajoituksia ei saa tehdä pimeinä 007-operaatioina

Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä

Kaarisade ”keijotti” Aamulehden – mutta isompi kysymys kuuluu, miksi suvaitsevaiset valtalehdet julkaisevat absurdia soopaa, jos kyseessä on änkyräfeminismin edistäminen

Kaarisade ”keijotti” Kansan Uutiset kunnolla – lehti lopettaa yleisönosaston julkaisemisen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää















