Artikkeli kuva

Al-Naba-lehtiä Site Intel Groupin sivuilla.

ISIS varoittaa kannattajiaan matkustamasta Eurooppaan koronaviruksen takia

15.03.2020 |23:59

Eurooppa on tällä hetkellä koronaviruksen maailmanlaajuisen leviämisen keskipiste. Monet maat asettavat liikkumisrajoituksia asukkailleen ja sulkevat rajojaan. Myös ISIS on huolestunut omien kannattajiensa terveydestä. Terroristijärjestön ohjeissa kehotetaan välttämään Eurooppaan matkustamista, koska siellä uhkaa koronatartunta.

Maailman terveysjärjestö WHO on todennut, että Eurooppa on tällä hetkellä koronaviruksen maailmanlaajuisen leviämisen keskipiste, kertoo brittiläinen Express-lehti. Monissa maissa julkisia kokoontumisia ja ihmisten ulkonaliikkumista on rajoitettu. Yhä useammat Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa kokonaan.

Hallitukset eivät ole kuitenkaan ainoita, jotka kantavat huolta alamaistensa terveydestä. Myös terroristijärjestö ISIS on Express-lehden mukaan julkaissut koronavirusta koskevia ohjeita omille kannattajilleen. Ohjeet löytyvät järjestön uusimmasta al-Naba-uutislehdestä.

ISIS-järjestön koronaohjeissa terroristeja ohjeistetaan “peittämään suunsa haukotellessa tai aivastellessa” sekä pesemään kätensä säännöllisesti. Lisäksi ohjeissa annetaan matkustusrajoituksia: koronaviruksen jo saaneita terroristeja kehotetaan pysymään aloillaan, jotta virus ei leviäisi.

Ohjeessa neuvotaan, että “terveiden ei tule mennä epidemia-alueelle eikä tartunnan saaneiden tule poistua sieltä”. Erityisesti varoitetaan Eurooppaan matkustamisesta, koska siellä koronavirus on levinnyt laajalti.

ISIS-terroristien ohjeissa koronaepidemian puhkeamista kuvaillaan “Allahin lähettämäsi vitsaukseksi”. Islamilaisen valtion kannattajia lohdutetaan sillä, että “sairaudet eivät iske itsestään vaan Allahin käskystä ja määräyksestä”.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää