

LEHTIKUVA
Etsitty Isis-terroristi kiinni Espanjassa – tuli pakolaisena veneellä Afrikasta
Espanjan poliisi sai tiistaina kiinni yhden Euroopan etsityimmistä Isis-terroristeista. Kaikkiaan poliisi pidätti kolme jihadistia, jotka olivat tulleet Espanjaan Afrikasta pakolaisina. Poliisi kehuu miehiä esimerkillisestä koronaohjeiden noudattamisesta.
Pitkään etsitty Isis-terroristi Abdel-Majed Abdel Bary saatiin kiinni Almeriassa Espanjan etelärannikolla, kertoo brittilehti Guardian. Lontoossa syntynyt Bary esiintyi aiemmin räppärinä. Islamiin käännyttyään hän katkaisi välinsä entiseen ystäväpiiriinsä ja lähti vuonna 2013 Islamilaisen valtion hallitsemalle alueelle Rakkan kaupunkiin, josta hän postaili sosiaaliseen mediaan kuvia itsestään heiluttelemassa syyrialaissotilaan irtileikattua päätä.
Tunnettu brittitaustainen jihadisti
Aiemmin epäiltiin Baryn olleen se ”Jihadi John” -nimellä tunnettu terroristi, joka leikkasi amerikkalaistoimittaja James Foleyn pään irti, mutta Foleyn murhaajaksi osoittautui Britanniasta Isis-terroristiksi lähtenyt kuwaitilaistaustainen Mohammed Emwazi. Joka tapauksessa Bary kuului tunnettujen Britanniasta lähteneiden terroristien ryhmään, jota epäillään useista kidutuksista ja murhista.
Barylla oli aiemmin sekä Britannian että Egyptin kansalaisuus, mutta hänen lähdettyään terroristiksi Britannian kansalaisuus peruutettiin. Baryn arvellaan silti pyrkineen palaamaan Britanniaan.
Noudattivat koronaohjeita
Daily Mail -lehden tietojen mukaan Espanjan poliisi on vahvistanut, että Abdel-Majed Abdel Bary ja kaksi muuta hänen kanssaan kiinni otettua jihadistia tulivat Espanjaan laittomasti Pohjois-Afrikasta. He piileskelivät vuokra-asunnossa Almerian kaupungissa.
Espanjan poliisin mukaan jihadistit noudattivat koronapandemian takia annettuja ohjeita ja liikkumisrajoituksia erinomaisesti: he pysyttelivät enimmäkseen sisällä asunnossaan, kävivät ulkona yksitellen ja käyttivät aina ulkona liikkuessaan kasvot peittävää maskia, joka auttoi myös henkilöllisyyden salaamisessa.
Islamilainen terroristi jo toisessa sukupolvessa
Espanjassa pidätetyn Abdel-Majed Abdel Baryn isä on Adel Abdel Bary, joka tuli Britanniaan turvapaikanhakijana 1990-luvun alussa. Hän sai perheineen turvapaikan sillä perusteella, että häntä oli Egyptissä kidutettu epäiltynä osallisuudesta presidentti Anwar Sadatin salamurhaan. Egyptissä vankilassa ollessaan Adel Abdel Bary opiskeli ihmisoikeusjuristiksi. Hänellä oli hyvät suhteet Amnesty Internationaliin, mikä on saattanut auttaa turvapaikan saamisessa Britanniasta.
Adel Abdel Bary ei kuitenkaan päässyt keskittymään uraansa ihmisoikeusjuristina, sillä vuonna 1995 egyptiläinen tuomioistuin tuomitsi hänet poissaolevana kuolemaan avunannosta Egyptissä tehtyyn islamilaiseen terrori-iskuun. Vuonna 1998 puolestaan Yhdysvallat vaati Britanniaa luovuttamaan miehen oikeudenkäyntiä varten, koska häntä epäiltiin osallisuudesta Yhdysvaltain suurlähetystöihin Keniassa ja Tansaniassa tehtyihin pommi-iskuihin, joissa kuoli 224 ihmistä ja haavoittui yli 5 000.
Isä-Bary taisteli yli vuosikymmenen ajan luovutusta vastaan. Kun jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli hylännyt hänen valituksensa, hänet luovutettiin Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntiä varten vuonna 2012. Hän tunnusti osallisuutensa terrori-iskuihin tehtyään syyttäjän kanssa sopimuksen 25 vuoden tuomiosta.
On siis aika selvää, että Espanjassa nyt kiinni saatu Abdel-Majed Abdel Bary sai virikkeen terroristin uralleen turvapaikanhakijana Britanniaan tulleelta isältään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Adel Abdel Bari Mohammed Emwazi James Foley Abdel-Majed Abdel Bary koronavirus islamilainen terrorismi Amnesty International ISIS Syyria Britannia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


ISIS varoittaa kannattajiaan matkustamasta Eurooppaan koronaviruksen takia

Kommentti: Mikä yhdistää jihadistiäitiä ja överiymmärtäjää, joka lähes poikkeuksetta on radikaalifeministi?

Taas terrori-isku Lontoossa – muslimimies oli äskettäin vapautunut vankilasta

Hakkarainen: ”Kuka meistä haluaa kotinsa täyteen kutsumattomia vieraita – seassa mahdolliset terroristit?”

Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen

Isis nousee pandemian varjoista – ennätysmäärä terrori-iskuja huhtikuussa

Saksassa syyttäjä epäilee islamistista terrori-iskua: Autoilija pyrki lanaamaan moottoripyöräilijöitä ruuhkaisella tiellä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











