

IS:n maskeja koskeva uutispommi sai STM:n paniikkiin – ministeriö yrittää pelastautua Työterveyslaitoksen selän taakse
Ilta-Sanomat jysäytti maanantai-iltana uutispommin. THL-johtaja Markku Tervahaudan mukaan Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) oli torpannut THL:n aikeet valistaa kansalaisia koronamaskien käytöstä. Ministeriö yrittää pelastautua kohulta kertomalla, että Työterveyslaitos on viestinyt maskien käytöstä jo huhtikuussa.
IS kirjoittaa:
”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) olisi keväällä halunnut jakaa yleisölle laajemmin tietoa kasvomaskien käytön merkityksestä ja oikeaoppisesta käytöstä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei pitänyt sitä tarpeellisena.
”STM siis todellisuudessa esti THL:n tiedotuksen, koska poikkeusolojen aikana käytännössä kaikki THL:n koronaan liittyvä viestintä kulki STM:n hyväksynnän kautta.”
Uutinen leviää nopeasti suomalaisiin viestimiin.
STM ymmätää nopeasti, että kyseessä on se kuuluisa smoking gun – siis savuava ase. Jos uutista ei torpata ja nopeasti, on todennäköistä että ministeriötä johtava Krista Kiuru (sdp.) saa lähtöpassit hallituksesta keskiviikon luottamusäänestyksessä.
Vaikka kello on jo pitkälti yli kymmenen, STM aloittaa twiitaamisen:
Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, STM on jo huhtikuun alussa viestinyt kasvomaskien turvallisesta käytöstä @tyoterveys kautta. STMlle on ollut tärkeää jakaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietoa myös kasvomaskien käyttöön liittyen. @THLorg
— Sosiaali- ja terveysministeriö (@STM_Uutiset) October 12, 2020
Kello 22.26: ”Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, STM on jo huhtikuun alussa viestinyt kasvomaskien turvallisesta käytöstä Työterveyslaitoksen kautta. STMlle on ollut tärkeää jakaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietoa myös kasvomaskien käyttöön liittyen.”
klo 22.39: ”Tässä linkki Työterveyslaitoksen ohjeisiin.”
klo 22.44: ”Maskien käytöstä ohjeistettiin STM:n hallinnonalalla ensimmäisen kerran jo 3.4.2020, kun Työterveyslaitos tässä asiassa toimivaltaisena viranomaisena antoi ohjeet oikeanlaisten kasvomaskien käyttöön. Selkeän ohjeistuksen myös THL linkitti sivuilleen ja sama tehtiin ministeriössä.”
klo 22.44: ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön viestintäyksiköt tekevät työtä tiiviisti yhdessä. Yhteistyö on ollut mutkatonta, ja toiminut hyvin. Tavoitteena on ollut saada selkeät ja yhdenmukaiset viestit kansalaisille.”
Vastaanotto ei vakuuta.
Tekniikan maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen muistuttaa, että STM itse ei kyseisenä aikana ohjeistanut maskien käyttöön.
STM oli valmiuslain aikana operatiivisessa johtovastuussa koronakriisin ratkaisemisessa. THL olisi halunnut julkaista ohjeita maskien käytöstä. STM valitsi tällaisten ohjeiden julkaisemisen: https://t.co/GpT9KLSb46
— Reijo Ruokanen (@reijoruokanen) October 12, 2020
Kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) STM:lle: ”Mistä lähtien työterveyslaitos on ollut vastuussa kansalaisten terveysturvallisuudesta laajamittaisessa epidemiassa? En löydä tätä kohtaa tartuntatautilaista?”
Mistä lähtien työterveyslaitos on ollut vastuussa kansalaisten terveysturvallisuudesta laajamittaisessa epidemiassa? En löydä tätä kohtaa tartuntatautilaista?
— Mari Rantanen (@MariPSRantanen) October 12, 2020
Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) samoin: ”Ette voi olla tosissanne. Selitys on törkeä ottaen huomioon tilanteen vakavuuden ja ihmisten hengen ja terveyden. Ei työterveys vastaa kansalaisten terveydestä ja turvallisuudesta sekä kansallisista suosituksista ihmisten terveyden ja turvallisuuden suhteen.”
Samaa asiaa oudoksuu Rakentaja-lehden päätoimittaja Johanna Hellsten: ”Missä vaiheessa kansalaisten terveysturvallisuudesta viestiminen on siirretty Työterveyslaitokselle? THL lienee normaali taho, jolle koko kansan – ei vain työssäkäyvien – terveyteen liittyvä viestintä kuuluu. Miksi THL ei saanut suorittaa tehtäväänsä?”
Missä vaiheessa kansalaisten terveysturvallisuudesta viestiminen on siirretty @tyoterveys'lle? @thl lienee normaali taho, jolle koko kansan – ei vain työssäkäyvien – terveyteen liittyvä viestintä kuuluu. Miksi THL ei saanut suorittaa tehtäväänsä?
— Johanna Hellsten 🏳️🌈🏳️⚧️🛠️🕵️🦉🌲 (@JohannaHellste2) October 12, 2020
Ette voi olla tosissanne. Selitys on törkeä ottaen huomioon tilanteen vakavuuden ja ihmisten hengen ja terveyden. Ei työterveys vastaa kansalaisten terveydestä ja turvallisuudesta sekä kansallisista suosituksista ihmisten terveyden ja turvallisuuden suhteen.
— Sanna Antikainen 🇫🇮 🇺🇦 (@SannaAntikainen) October 12, 2020
Koronauutisoinnin valtavan määrän vuoksi itse kullakin voi olla vaikeuksia muistella, mitä huhtikuussa täsmällisesti ottaen koronasta kirjoitettiin.
Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen kokosi 16.4.2020 päivättyyn näkukulmakirjoitukseensa havaintoja. Kaikki seuraavat sitaatit ovat IL:stä:
”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja monet muut viranomaistahot Suomessa ovat tähän saakka suositelleet, että ihmiset eivät käyttäisi turhaan naama- ja hengityssuojaimia koronavirukselta suojautumiseksi.
Esimerkiksi THL neuvoo tälläkin hetkellä nettisivuillaan, että ”kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä virustartunnalta” ja ”jos maskia käyttää väärin, se voi jopa lisätä koronaviruksen tartunnan riskiä”.
Yllätys olikin suuri, kun THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoi tiistaina suosittelevansa kansalaisille kangasmaskien käyttämistä. Hän nimenomaan toivoi kangasmaskien laajaa käyttöä – vastoin THL:n omaa virallista kantaa.
Tervahaudan ulostulo sai useammankin päiväkahvin purskahtelemaan rinnuksille ja työpöydille sosiaali- ja terveysministeriössä ja sen virkamiesten etätyökotisohvilla.
Sekä hallituksessa.
– THL:n pääjohtajalla ei siinä asemassa ole oikeutta yksityisajatteluun, hallituslähde toteaa Iltalehdelle.”
[..]
– Jos haluamme olla vastuullisia aikuisia ihmisiä, voimme tällä toimenpiteellä hidastaa leviämistä, Tervahauta totesi Helsingin Sanomissa.
Ja samaan aikaan Tervahaudan johtama THL kertoo koronavirusnettisivuillaan, että ”ei ole kuitenkaan tutkimusnäyttöä siitä, että maskin laaja käyttö terveillä henkilöillä auttaisi vähentämään tartuntoja”.
STM:ssä onkin hermostuttu Tervahaudan ”julkisesta yksityisajattelusta”.
– Nyt THL:n pääjohtajalla keulii pahasti. Kaikki täällä (ministeriössä) ovat vetäneet siitä herneet nenään, toteaa eräs ministeriölähde.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Johanna Hellsten koronavirus Ilta-Sanomat Tommi Parkkonen STM Krista Kiuru Sanna Antikainen Mari Rantanen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministerin maskisekoilulla kauaskantoisia seurauksia – ”Kuinka moni suomalainen ajattelee kevään ohjeistuksen mukaan, että käsienpesu, käsidesin käyttö ja metrin turvaväli riittävät suojaamaan koronatartunnalta?”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









