
”Jihadistimaailman tosi-tv” Kalifat saanee jatkoa SVT:ssä
Kalifat-sarja on ollut ennenkuulumaton menestys Ruotsin yleisradion SVT Play -palvelussa ja lineaarisessa televisiossa. – Palaute katsojilta on ollut sen verta ylitsepursuavaa, ettei heti tule mieleen sarjaa, joka olisi päässyt niin monen katsojan ihon alle, sanoo SVT:n draamapomo Expressenissä .
Kalifat on takuuvarmaa ammattilaisten työtä, sillä sarjan käsikirjoittajat Wilhelm Behrman ja Niklas Rockström eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. He ovat aiemmin kirjoittaneet muun muassa menestyssarjan ”Innan vi dör” (Ennen kuin kuolemme). Nyt he voivat juhlistaa onnistumistaan sillä, että suoratoistopalvelu Netflix osti Kalifat-sarjan esitysoikeudet.
– Yhä suurempi osa yleisöstä haluaa nähdä useamman osan sarjasta kerralla. Kalifat on tismalleen sen tyyppinen sarja ja uskomme katsojien arvostavan tätä mahdollisuutta. Uudessa mediaympäristössä on myös tärkeätä kokeilla uusia julkaisumuotoja, sanailee SVT:n draamapäällikkö Anna Croneman.
Sarjan kaikki osat julkaistiin kerralla 9. helmikuuta, joka sekin kertoo SVT:n kaipuusta nykyaikaan. Tai ainakin siitä, että suoratoistopalveluiden uhka otetaan kansallisessa tv-yhtiössä vakavasti ja asialle on päätetty tehdä jotakin. Kalifatin esikuvana voisi näin olla tanskalais-ruotsalainen Silta-sarja, johon alkuinnostuksen jälkeen tehtiin vielä kolme jatkokautta.
Ensin diskuteerataan
Kalifatin jatkoa on toivottu, siitä Cronemanin on jo kuumotettu ja asiaa ajamaan on tietysti perustettu myös Facebook-ryhmä. Kansallisen mediayhtiön rattaat pyörivät hitaasti, joten jatkoa suorikkisarjalle on vasta alettu pohtia.
– Strategiamme mukaisesti tuotamme vuosittain katsojillemme mutkikkaan kertomuksen omasta ajastamme. Se sijoitetaan jännittävään aihepiiriin, hahmot ovat tarkkaan mietittyjä ja maailmaa tarkastellaan laajasti. Emme halua vaikean teeman jäävän ainoastaan pienen porukan nähtäville. Haluamme saada aikaan keskustelua, mutta emme sellaista, josta puuttuvat erilaiset näkökulmat, Croneman sanoo arvoituksellisesti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEA:n kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













