

LEHTIKUVA
Jimmie Åkesson haluaa pakolaispolitiikan painopisteeksi palautukset turvapaikkatyrkytyksen sijasta – tähtää oikeusministeriksi seuraavaan hallitukseen
Jimmie Åkesson haluaa oikeusministeriksi ruotsidemokraattien, kokoomuksen ja kristillisten muodostamaan hallitukseen. Se on nyt oikeasti mahdollista, sillä Dagens Nyheterin mielipidetiedustelussa enemmistö oppositiopuolueiden äänestäjistä näkee yhteisen hallitustaipaleen mahdollisena
Dagens Nyheterin Ipsos-tutkimuslaitoksella teettämässä mielipidetiedustelussa enemmistö kokoomuksen ja kristillisdemokraattien äänestäjistä avaisi ruotsidemokraateille ovet porvarihallitukseen.
Suurin luottamus maahanmuuttokysymyksissä
Ruotsidemokraattien äänestäjät ottaisivat hekin kernaasti kokoomuksen ja kristilliset samaan koalitioon. Tulos on antanut puoluejohtaja Jimmie Åkessonille reilusti etunojaa matkalla valtiopäivävaaleihin, viimeistään vuonna 2022. Jos siis punavihreä nykyhallitus kestää kasassa sinne asti.
– Tavoitteenamme on saada niin paljon vaikutusvaltaa kuin mahdollista. Ministereillä sitä on ja siksi pyrimme hallitukseen, sanoo ruotsidemokraattien puheenjohtaja Åkesson Dagens Nyheterin haastattelussa.
– Kun puhutaan meille tärkeistä asioista, niin oikeusministeriö on kannaltamme todella kiinnostava, koska siellä käsitellään sekä oikeuspoliittisia, että maahanmuuttokysymyksiä. Meillä on käsittääkseni äänestäjien piirissä suurin luottamus maahanmuuttokysymyksissä. Myös oikeuspoliittisissa asioissa luotto meihin on vankkaa.
Rahaministeriökin kiinnostaa
Myös energiapolitiikka kiinnostaa Åkessonia, puolueen asiantuntemuksella olisi hänen mukaansa paljon annettavaa energiakeskusteluun. Åkesson ottaa erikseen esille ydinvoiman, jota valtiopäivillä myös liberaalipuolue on ansiokkaasti edistänyt.
Valtiovarainministeriökin kiinnostaa Åkessonia, puolueen tähtäimessä voisi olla valtiosihteerin posti.
– Ehkei valtiovarainministerin palli ole meille se tärkein, on muitakin tehtäviä, jotka ovat liitoksissa rahaministeriöön ja joissa toimenkuva on hieman rajoitetumpi.
Ruotsidemokraattien oppivuodet ohitse
Åkessonin mielestä ruotsidemokraattien oppivuodet ovat ohi ja nyt on aika ottaa valtakunnallista vastuuta. Kunnissa yhteistyö kokoomuksen ja kristillisten kanssa sujuu jo rutiinilla ja osapuolet ovat siihen tyytyväisiä.
Ruotsidemokraatit voisivat periaatteessa jäädä myös hallituksen ulkopuolelle, jos puolue saisi vaikutusvaltaa budjettikysymyksissä. Tämä on tosin minimitavoite.
– On paljon muitakin asioita, joihin haluamme vaikuttaa tosissamme ja jotka eivät ole puhtaita budjettikysymyksiä, vaikkapa maahanmuutto- ja oikeuspoliittiset kysymykset.
Pakolaispolitiikan painopiste palautuksiin
Ruotsidemokraateille maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat keskeisiä ja painotuksissa on eroja puolueen ja kokoomuksen välillä.
– Kokoomus puhuu tänään asioista, jotka toki ovat oikean suuntaisia, mutta joista me puhuimme kymmenen vuotta sitten. Humanitäärisen maahanmuuton pudottaminen muiden Pohjoismaiden tasolle on aivan liian myöhäistä. Tavoitteenamme on miinusmerkkinen muuttoliike.
– Pakolaispolitiikan päämääränä on pitkään ollut haalia tänne ihmisiä, antaa heille pysyvä oleskelulupa ja sitten kotouttamisen kautta tehdä heistä osa ruotsalaista yhteiskuntaa. Mielestäni ihmisille pitää antaa tilapäinen suoja tarvittavaksi ajaksi, jos he eivät voi saada apua mistään muualta ja samalla paremminkin valmistella heitä palautukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kristilliset Valtiovarainministeriö palautukset hallitusyhteistyö Liberaalit Jimmie Åkesson Oikeusministeriö Pakolaispolitiikka Turvapaikkapolitiikka Ydinvoima Ruotsidemokraatit hallitus Kokoomus Energia maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson syyttää maan hallitusta kansanmurhasta – vaatii vastuullisten eroa

Puolueet haluavat rajoittaa maahanmuuttoa Ruotsiin

Jimmie Åkesson: ”Mieletöntä jaella miljardeja muiden maiden kansalaisille – hoidetaan omien asiat ensin”

”Ruotsi on täynnä ”-lentolehtisten jakaminen oli liikaa – ruotsidemokraattien Åkesson otettiin kiinni Turkissa

Ruotsalainen verkkomedia: Åkessonin ulosheitto Turkista todisti antidemokraattisen islamismin vaarallisuuden

Ruotsidemokraattien keinot selvitä koronakriisistä: ”Tärkeintä on aina asettaa oma kansa etusijalle”

Rikollisklaanit pyrkivät kotoutumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan – ”Oikeusvaltio on uhattuna”

Jimmie Åkesson Ruotsin budjettiesityksestä: ”Lässähtänyt pyttipannu – sekalainen keitos vasemmistoliberaalien mielitekoja”

Euroopan komissiolta tulossa uusi ehdotus turvapaikkajärjestelmään: Asuta tai palauta
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää