

LEHTIKUVA
Viikon 53/2016 luetuin
Joulukuu 2016 luetuin
Julkisin varoin pyörivälle somaliliitolle RAY:n tukea yli 250 000 euroa vuodessa – hakee vielä 400 000 euroa lisää
Suomen somalialaisten liitto on huomattava julkisten avustusten saaja. Suomen Uutiset yritti selvittää, mistä liitto saa varansa ja miten se ne käyttää. Liitto ei halunnut selvittää asiaa tai vastata tiedusteluihin, vaan löi luuria korvaan.
Suomen somalialaisten liitto ry, jäljempänä somaliliitto, on 1990-luvulla perustettu yhdistys, joka toimii Suomessa asuvien somalialaisten kattojärjestönä. Somaliliitto pyrkii eri tavoin esimerkiksi edistämään somalialaisten kansalaistoimintaa, tarjoamaan neuvontapalveluita sekä järjestämään erilaisia tapahtumia.
Somaliliitto on huomattava julkisten avustusten saaja. Suurin tukija on Raha-automaattiyhdistys (RAY), joka luovutti tänä vuonna (2016) liitolle eri kohteisiin avustuksia 250 000 euron edestä.
Somaliliiton ilmoittaman käyttötarkoituksen mukaan rahat kuluvat esimerkiksi jäsenjärjestöpalveluiden, edunvalvonnan ja viestinnän toteuttamiseen sekä somalialaistaustaisen nuorison radikalisoitumisen ehkäisyyn jatkokoulutuksen, työllistymisen ja mielekkään vapaa-ajan tekemisen kautta.
Osaa pyytää avustuksia
Suurin RAY:n vuosittain somaliliitolle maksama yksilöity erä on jäsenjärjestöpalveluihin osoitettu 110 000 euroa.
Somaliliitto saa siis paljon rahaa ja osaa myös sitä pyytää. Vuodelle 2017 liitto on edellä mainittujen avustusten lisäksi hakenut RAY:ltä varoja kolmeen uuteen kohteeseen, joiden yhteenlaskettu summa olisi jopa 400 000 euroa. Ensi vuodelle avustusta ei kuitenkaan vielä ole myönnetty.
Liitossa kuusi työntekijää
Somaliliiton julkiset tuet ovat vahvassa kasvussa. Vuosina 2010-2014 liitto on vastaanottanut RAY:ltä somalialaisen kansalaistoiminnan vahvistamiseen jopa 400 000 euron edestä avustuksia.
Liiton muihin tukijoihin kuuluu esimerkiksi Taiteen edistämiskeskus (Taike), joka tuki liittoa tänä vuonna 7 500 eurolla. Myös muut liiton tukijat ovat enimmäkseen julkisyhteisöjä. Aiempina vuosina somaliliittoa ovat avustaneet kymmenillä tuhansilla euroilla esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö, sisäministeriö ja Helsingin kaupunki.
Somaliliiton nettisivulta selviää, että liiton hallituksessa on seitsemän jäsentä ja tällä hetkellä liitossa toimii eri tehtävissä kuusi työntekijää. Tiedossa ei ole, onko kyse kokoaikaisista vai puolipäiväisistä työsuhteista.
Suomen Uutisten selvityksen perusteella liiton puheenjohtaja Arshe Said ansaitsi vuonna 2015 yhteensä 40 812 euroa.
Eivät vastaa kysymyksiin
Vaikka somaliliiton kassan kautta virtaa huomattavia summia julkisena avustuksena myönnettyä rahaa, liiton toiminnasta on hankalaa saada tarkkaa tietoa. Tätä juttua varten Suomen Uutiset pyrki hankkimaan liiton uusimman tilinpäätöksen suoraan liiton vastuuhenkilöiltä.
Puhelimitse tavoitettu Arshe Said ensin lupasikin lähettää kyseisen asiakirjan, mutta ei kuitenkaan lähettänyt sitä. Suomen Uutisten myöhemmin tiedustellessa asiaa, Said ei enää vastaa puhelimeen ja ilmoittaa tekstiviestillä olevansa työmatkalla. Tilinpäätöstä koskevaan kysymykseen hän ei enää vastaa mitään.
Lyödään luuria korvaan
Somaliliiton nettisivulla on ilmoitettu useita liiton hallituksen sekä työntekijöiden yhteystietoja, mutta kaikkiin heistä on hankalaa saada yhteyttä. Tätä juttua varten Said sekä liiton rahastonhoitaja Mahamed Abdule vastasivat puhelimeen hyvin lyhytsanaisesti. Kumpikaan ei halunnut kommentoida Suomen Uutisten esittämiin kysymyksiin. Kukaan muu liiton yhteyshenkilö ei edes vastannut puhelimeen tai reagoinut mitenkään heille lähetettyihin sähköposteihin.
Abdule kyllä vastaa ensin puhelimeen, mutta ei kuitenkaan sano juuri mitään, kun Suomen Uutiset kysyy tilinpäätöstietoja. Abdule haluaa tietää, mihin tarkoitukseen tilinpäätöstiedot tulevat – ja vastauksen saatuaan hän katkaisee puhelun. Hetken kuluttua hän lähettää tekstiviestin, ilmoittaa olevansa varattu ja pyytää soittamaan uudelleen myöhemmin. Puheluihin hän ei kuitenkaan enää vastaa.
Henkilöstökuluihin lähes puolet vuosituotoista
Suomen Uutiset sai lopulta muuta kautta somaliliiton uusimman eli vuoden 2015 tilinpäätöksen. Asiakirjasta selviää, että erilaisista julkisista varoista kanavoituvat tuet näyttävät olevan somaliliitolle perusedellytys, joita ilman liitto tuskin voisi edes toimia. Vuositasolla yhdistyksen jäsenmaksut olivat ainoastaan 1 390 euroa.
Vuoden 2015 osalta somaliliiton kokonaistuotot olivat 177 708 euroa. Rahasummasta avustuksia on suurin osa, eli 169 111 euroa. Tärkein avustusten maksaja on RAY, joka vuonna 2015 avusti liittoa 140 000 eurolla.
Huomionarvoista on, että tänä vuonna RAY:n maksama osuus on siis kasvanut jo 250 000 euroon.
Vuonna 2015 somaliliitto käytti henkilöstökuluihin 78 381 euroa eli lähes puolet koko vuoden tuotoistaan. Tilinpäätöksen tietojen mukaan vuonna 2015 liitossa työskenteli neljä henkilöä. Toimitilakulujen osuus oli 31 381 euroa ja liitto hankki ulkopuolisia palveluja 23 310 eurolla. Koulutus- ja seminaarikuluihin somaliliitto käytti 26 361 euroa.
RAY:n tarkastuksessa ilmeni epäselvyyksiä
Somaliliitto sai negatiivista julkisuutta vuonna 2012 esitetyssä Ylen MOT-ohjelmassa, jossa käsiteltiin liiton sisäisiä kiistoja sekä mahdollista avustusrahojen väärinkäyttöä vuosina 2010 ja 2011. Liiton RAY-avusteinen toiminta kuitenkin alkoi vasta joulukuussa 2011.
Vuonna 2012 RAY suoritti tarkastuksen somaliliiton toimintaan. Tarkastuksessa selvisi muun muassa, että kirjanpidosta puuttui joitakin luottokorttitositteita, ja joistakin taksimatkakulujen tositteista ei ilmennyt matkan tarkoitus. Myös muutamia luottolaskuja oli maksettu myöhässä, mistä oli seurannut huomautuslaskuja.
Tarkastuksessa ilmeni myös, että somaliliitolla ei tuolloin ollut käytössä talous- ja hallintosääntöä. Tarkastuksen tekijät huomauttivatkin, että talous- ja hallintosääntö tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman pian.
Suomessa toimii lähes sata somaliyhdistystä
Somalialaiset ovat muutenkin laajasti mukana järjestötoiminnassa. Ympäri maata toimii lähes sata rekisteröityä somaliyhdistystä. Niistä suurin osa on edelleen aktiivisia, joskin osa on vaihtanut nimeään. Yhdistyksistä monet ovat somaliliiton jäsenjärjestöjä.
Muutkin somalijärjestöt saavat tukea RAY:n varoista. Esimerkiksi Somali Reconstruction And social Development ry on vuosina 2013-2016 saanut RAY:ltä yli 300 000 euroa erilaisiin neuvonta- ja tukipalveluihin.
Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten liitto ry. taas on vuonna 2006 perustettu, laajemminkin monikulttuurisuutta edistävä kattojärjestö, jolla on tällä hetkellä 21 jäsenyhdistystä. Yhdistys on tänä vuonna saanut RAY:n varoja maahanmuuttaja- ja monikulttuuristen yhdistysten perustoiminnan tukemiseen yhteensä 104 000€. Yhdistys on hakenut samaa summaa myös ensi vuodelle.
Kuvassa: Puheenjohtaja Arshe Said, Jenni Kalilainen, Marian Ismael, projektikoordinaattori Abdule Mahamed Suomen somalialaisten liiton rasismitutkimuksen infossa Helsingissä perjantaina 27. toukokuuta 2016.
ILKKA JANHUNEN
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Startup Refugees -miehet pummasivat ja saivat STEA-avustusta 180 000 euroa – ministeri Mattila jakaa miljoonia maahanmuutolle ja monikulttuurille

Startup Refugees -miehet taas kerjuulla – pyytävät yhdistykselleen 180 404 € avustusta
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









