

LEHTIKUVA
Junnilalta ”sotaa ja rauhaa” ja epäluottamusta hallitukselle
Perussuomalaisten kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila piti tiistaina värikkään puheen budjettikeskustelussa eduskunnassa. Vuotta aiemmin ministeri Pekka Haavisto oli samassa yhteydessä lainannut kirjailija Leo Tolstoin romaania Anna Kareninaa ja nyt Junnila äityi lainaamaan Tolstoin ”Sota ja rauha” -teosta.
– Kaikki tämä synnytti hänen päässään mielikuvitusmaailman, joka tuotti hänelle tuolla hetkellä nautintoa, Vilhelm Junnila lainasi Tolstoita ja viittasi hallituksen ensimmäiseen budjettiin.
Julkinen talous huolettaa
Puheessaan Junnila kiitti valiokuntaa hyvästä yhteistyöstä ja mainitsi julkisen talouden huolettavan useita muitakin.
– Jos talouskasvu ei toteudu hallituksen arvioimalla tavalla, jos ennustepoikkeama on esimerkiksi puoli prosenttiyksikköä, näyttäytyvät hallituksen tekemät pysyvät menonlisäykset erityisen vaarallisessa valossa. Kolmen miljardin euron kertaluontoiset panostukset johtavat kolmessa vuodessa 1,6 miljardin euron lisäpaineeseen, Junnila totesi.
Työllisyyttä vähentävät työllisyystoimet
Valtion budjetti perustuu julkisen talouden suunnitelmaan, jonka selkäranka on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. Hallituksen toimista valtaosa perustuu Junnilan mukaan palkkatukeen.
– Se tarkoittaa, että ihmisen palkkausta subventoidaan määräaikaisesti valtion taholta. Hallituksen linja ei siis ole puuttua siihen, ettei palkalla tule toimeen, vaan käyttää tempputyöllistämistä tilastojen kaunistamisessa. Tämä ei kuulosta duunarimyönteiseltä linjalta, Junnila totesi.
– Samassa yhteydessä on viitattava eduskunnan tietopalvelun laskelmiin, että tempuista huolimatta hallituksen työllisyystoimet itse asiassa vähentävät työllisyyttä! Onkin onniteltava ministeri Harakkaa, ettei hän ole enää se, joka joutuu näitä julkisuudessa selittämään.
”Jos teet jotakin, tee se hyvin”
Junnilan mukaan hallituksen budjetilla on muitakin yhtymäkohtia mainittuun sota- ja rauha -teokseen.
– Teoksessa on oiva vihje hallitukselle: ”Jos teet jotakin, tee se hyvin. Jos taas et osaa tai et halua tehdä työtäsi hyvin, on parempi, ettet tee sitä ollenkaan, Junnila totesi.
Lopuksi Junnila esitti valtiovarainvaliokunnassa tehdyn perussuomalaisten vastalauseen 1 mukaista epäluottamusta hallitukselle. Asiasta äänestetään keskiviikkona.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Mikäli virkamiestä on painostettu, on ministerin toimintaa arvioitava virkarikoksena

Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta

Ranne: Hallitusohjelmaa leimaa poliittinen pelkuruus

Simula: ”Hallitus syö kansan luottoa politiikkaan”

Turtiainen: Hallituksen sirkus käy kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













