

LEHTIKUVA Antti Aimo-Koivisto
Jussi Niinistö: Puolustusta rapautettu Kokoomuksen johdolla
Kokoomuksen eurovaaliehdokas Marjatta Rasi kysyy Verkkouutisten mukaan allekirjoittaneen kantaa siitä, millä tavoin ja millä summalla Suomen puolustuksen uskottavuudesta tulisi huolehtia.
Itseni ja edustamani puolueen mielestä puolustusmäärärahoja on korotettava heti seuraavan vaalikauden alussa vähintään puolustushallinnon turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon kirjaamalla tavalla. Se tarkoittaa, että Puolustusvoimat saisi vuonna 2016 lisää noin 50 miljoonaa euroa ja siitä asteittain vuoteen 2020 mennessä yhteensä noin 150 miljoonaa euroa indeksikorotusten lisäksi. Menolisäys on otettavissa esimerkiksi miljardiluokan kehitysavusta.
Suomella pitää jatkossakin olla periaatteina omat vahvat Puolustusvoimat, yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustus. Suomea puolustavat suomalaiset.
Ehdokas Rasi ei selvästikään ole seurannut viimeaikaista turvallisuuspoliittista keskustelua. Mahtaako hän olla tietoinen edes siitä, että hänen edustamansa puolueen johdolla on tällä vaalikaudella rapautettu uskottavaa ja itsenäistä puolustuskykyä? Viittaan Ottawan sopimukseen liittymiseen ja puolustusbudjetin rajuihin leikkauksiin. Tässä tilanteessa tärkeintä on saattaa oma puolustus kuntoon, eikä haihatella Nato-optiolla.
JUSSI NIINISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Pala Espanjan kulttuurihistoriaa tuhoutui ilmastoaktivistien iskussa
Ilmastoaktivismin nimissä on jälleen sotkettu arvokas kulttuuriteos. Tällä kertaa espanjalaisessa museossa, jossa töhrittiin kuuluisa Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi tehty maalaus.

SDP äänesti kansalaisuuden ehtojen tiukennuksia vastaan – Vigelius: ”SDP:n linja on, että Kelan etuuksilla turvattu toimeentulo olisi kansalaisuutta haettaessa tarpeeksi”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat kaikki paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP:n Eva Biaudet.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.