NÄKÖKULMA | Tiistaista lähtien somessa on kohistu melko tarkkaan vain yhdestä asiasta – näet siitä, saako Yle puuttua Laura Huhtasaaren hymyilyyn vaiko ei. Ylen toimittaja Kirsi Heikel tiukkasi presidenttiehdokastentissä Huhtasaarelta maanisuussyytösten ohella selitystä sille, miksi hän hymyilee puhuessaan politiikkaa.

Tai täsmennetäänpä hieman: tästä asiasta on kohistu isänmaallisten ihmisten someseinillä ja -sivuilla. Paremman väen kommentaattorit ovat olleet asiasta vaiti kuin uponnut ukkovarvas.

Miksi näin? Yleensähän maamme fiksuimmisto älähtää pienimmistäkin risahduksista, jotka tuntuvat jollain tavalla kaventavan naisten tai sellaiseksi oletettujen elintilaa tai oikeuksia.

Urpilainen, punakyntinen

Jokunen vuosi taaksepäin Suomessa koettiin raivoisa hullunmylly, kun rakas valtiollinen Yleisradioyhtiömme erheentyi kuvaamaan valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen punaisia kynsiä.

”Urpilaisen paloautonpunaisista kynsistä nousi kuuma puheenaihe”, kuvaili Ilta-Sanomat.

”Arkipäivän seksismiä”, riesutti Helsingin Sanomat.

HS:n toimittajan Annamari Sipilän paatoksellinen kolumni löytyy edelleen netistä. Kameran objektiivin suorittaman intrusiivisen sukupuoliloukkauksen sanomalainen kuvaus on hyytävää luettavaa:

”Urpilainen kertoi, että uudistukset kirpaisevat jokaista suomalaista.. Tunnelma oli vakava ja synkkä. Mitä tekee televisiokamera? Zoomaa valtiovarainministerin tulenpunaisiin kynsiin. Eikä vain kerran. Vaan kahdesti. Piiiit-käääään.”

Kolumnin lopussa paatostellaan: ”Arkipäivän seksismiä on se, että televisiokamera tarkentaa ministerin manikyyriin.”

Seksismin härskin määrän voi halutessaan tarkistaa Ilta-Sanomien kynsivideolta (K-18 ehkä).

Kolumnisti on noiden päivien jälkeen ollut vaihtelevalla innolla huolissaan perinteisiä sukupuolirooleja vahvistavista mainoksista, sukupuolineutraalien vessojen tarjoamisesta naistenhuoneiden kustannuksella, naisten seksuaalisen vapauden tasosta, brittipääministerien paljaisiin sääriin keskittymisestä, feminismin ytimen marginaaliinajautumisesta sekä siitä, ettei hän ole jaksanut aina närkästyä asianmukaisesti, kun feminismiä vastaan on rikottu.

Todetaan nyt reiluuden nimissä sekin, ettei Sipilä mielestäni ole oman mediansa pahimmasta päästä, vaan esittää toisinaan ihan osuviakin huomioita. Mutta suomalaisen mediakentän vakaa yksituumaisuus asiassa jaksaa hämmästyttää.

Onko jäljellä enää asioita, joista ei voisi loukkaantua?

Ilta-Sanomat muistutti meitä kuluneella viikolla siitä, ettei pipojen pesu kuulu äideille. HS:n vei pesuteeman pidemmälle saarnaamalla, etteivät mieshoitajat voi pestä naisia. Aiemmin saimme kuulla rattoisaa narinaa siitä, etteivät naisista kertovat, naisen näkökulmasta kuvatut elokuvat kiinnosta. Ja niin edelleen.

Kukaan, joka ei ole asunut viime vuosikymmentä suolakurkkupurkissa, ei ole voinut välttyä tällaisten juttujen tulvalta. Niiden kaava on osapuilleen tämä: Jos kuka tahansa nainen missä tahansa päin maailmaa tahansa kokee käytöstä, joka kuka tahansa toinen henkilö voi kokea tylyksi tai syrjiväksi tai stereotypioivaksi, on älymystön velvollisuus nostaa äläkkä. Pitkäaikainen äläkkä.

Tässä kaavassa on vain yksi poikkeus.

Jos tölvimisen kohde sattuukin olemaan joku, josta älymystö ei pidä, niin silloin ollaan hipihiljaa. Täsmälleen tällä tavalla Laura Huhtasaaren hymyilykieltoon on suhtauduttu.

Väärien naisten kohdalla vaietaan -ilmiö on niin systemaattinen ja ilmiselvä, ettei sen olemassaoloa ole tässä yhteydessä tarpeen sen enempää selitellä. Sen sijaan sen vaikutuksesta on syytä sanoa muutama sana.

Ilmiö osoittaa varsin kouriintuntuvalla sen, että naisten häirintää ja epäasiallista kohtelua äänekkäimmin julkisuudessa vastustavat tahot eivät ole naisten asialla. He ovat omien intressiryhmiensä asialla, ja he perustelevat omalle ryhmälleen vaatimiaan etuja tasa-arvolla.

Kuulostaako tutulta:

Naiskiintiöt nyt! (muttei tietenkään vääriä naisia mihinkään)

Naisille lisää palkkaa nyt! (paitsi väärät naiset, ne pitää häätää pois työpaikoilta)

Naisrauha heti! (paitsi väärille naisille, joita pitää voida kohdella miten sattuu)

Naiset ovat yhtä hyviä kaikilla alueilla! (paitsi väärät naiset, jotka eivät ole hyviä missään)

Naisten kollektiivisten etujen puolesta suurinta meteliä pitävät kuuluvat tyypillisesti jompaankumpaan ryhmään: toimittajiin tai poliitikkoihin. Molempia vaivaa ylläkuvattu epälogiikka, mutta se menee läpi, koska niin harvalla on kanttia todeta, että ei tuossa teidän touhussanne ole tavallisen ihmisen kannalta mitään järkeä. Tavallisten naisten näkökulmasta politisoitu feminismi ei ole paljoa muuta kuin jälleen uusi normijärjestelmä, joka rajaa äärimmäisen kapean karsinan sille, miten naisten tulisi olla, elää, puhua tai vaieta.

Toisaalta riehujien kannalta asiassa on paljonkin järkeä, ja siksihän sitä tehdään. Suuri osa nykyfeminismistä on puhdasta valtapeliä. Kiintiöt ovat oiva ohituskaista sille, että saadaan vähemmän päteviä omia suosikkeja koville paikoille ja palkoille.

On sääli, miten raa’asti tavallisten ihmisten hyväntahtoisuutta on koko maailmanhistorian sivu pyritty aina käyttämään hyväksi. Nämä ajat, joita nyt elämme, eivät ole tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellisia. Entisaikaan temppu tehtiin hänen keisarillisen pyhyytensä arvovallalla, tänä päivänä keisarin virkaa toimittaa joukko kritiikin yläpuolelle nostettuja hyvemantroja, joita yhdenkään kuolevaisen ei tule kyseenalaistaa.

MATIAS TURKKILA