

PS ARKISTO
Juuso vaatii matkahappigeneraattoreita Kela-korvauksen piiriin
Happivajauksesta kärsivien potilaiden kotona annettavassa hoidossa on nykyisin ensisijaisesti siirrytty käyttämään kiinteitä happigeneraattoreita teollisesti valmistettujen happipainepullojen tai nestemäisen hapen sijasta.
Kodin ulkopuolella liikkuessaan keuhkosairautta poteva henkilö voi käyttää hoitoonsa joko matkamallin happipulloa tai pientä akkukäyttöistä happigeneraattoria. Happipullojen huono puoli on se, että ne ovat lyhytkestoisia, mikä rajoittaa liikkumista kodin ulkopuolella ja hyvä puoli se, että ne kuuluvat Kela-korvauksen piiriin.
”Tämä epäkohta on korjattava”
Matkamallin happigeneraattori sen sijaan rikastaa happea ympäröivästä ilmasta ja mahdollistaa siten pitempiaikaisen liikkumisen kodin ulkopuolella. Matkahappigeneraattorin vuokrahinta käyttäjälle on noin 1 600 euroa vuodessa ja sillä voi tuottaa happea alle 10 sentin kilohintaan, kun taas pullohapen tuottaminen maksaa noin 7 euroa kilo.
– Matkamallin happigeneraattori parantaa huomattavasti keuhkosairautta potevan elämänlaatua, koska se mahdollistaa vapaan ja riippumattoman liikkumisen kodin ulkopuolella, toteaa Juuso.
– Euroopan farmakopea on huhtikuusta 2011 alkaen sallinut generaattorihapelle myös sairaalakäytön pullotetun hapen rinnalla, eli en rinnasta generaattorihapen pullotettuun happeen. Kela ei kuitenkaan katso generaattorihappea lääkkeelliseksi hapeksi, jonka vuoksi matkahappigeneraattorit jäävät Kela-korvauksen ulkopuolelle. Tämä epäkohta on korjattava, vaatii Juuso.
Keuhkosairauspotilaat eriarvoisessa asemassa
Hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa sosiaali- ja terveydenhuollon säästöjä lääkekuluista ja maksavansa ainakin osittain niillä myös hoitajamitoituksen tuoman lisäkulun.
– Matkahappigeneraattorin käytön lisääminen peruskorvattavaksi pullotetun hapen rinnalle lisäisi matkahappigeneraattoreiden käyttöä ja edistäisi keuhkosairauksia potevien yhdenvertaisuutta. Samalla se olisi osaltaan tuomassa hallituksen tavoittelemaa säästöä käytettäväksi esim. hoitajamitoituksen toteuttamiseen, huomauttaa Juuso.
– Nykyinen korvauskäytäntö asettaa keuhkosairauspotilaat täysin eriarvoiseen asemaan, koska kaikilla ei ole varaa matkahappigeneraattorin vuokraan. Korvauskäytännön yhdenmukaistamisessa voittaisivat sekä keuhkosairaat potilaat että yhteiskunta. Olen tänään tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveysministerille. Toivon että tämä asia tulee ministeriössä huomioitua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaali- ja terveyshuolto keuhkosairaat Kela-korvaus matkahappigeneraattori Kaisa Juuso perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronaviruksen vuoksi pystytettyjä eristystoimia aletaan purkaa – terveysalan asiantuntijat huolissaan

Juvonen: Oikeusasiamies selvittämään, millaista hoitoa koronaan sairastuneet vanhukset saavat hoivakodeissa

Oikeusasiamiehelle kantelu jo maanantaina koronavanhusten tilanteesta – nyt myös rikosoikeuden professori esittää toimia

Lääkehappi on kalliimpaa Suomessa kuin missään muualla maailmassa – perinteiset toimittajat hermostuivat superbisneksensä tulevaisuudesta

Koskela: Lääkehapen saanti turvattava koronaviruspandemiassa

Jari Koskela toivoo Suomen lähettävän apua Ukrainaan: Suomi voisi lähettää Ukrainaan happigeneraattoreita
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.














