

LEHTIKUVA
Juuso vaatii tuulivoimaloille ympäristöluvat
Tuulivoiman rakentaminen on Suomessa voimakkaasti lisääntymässä. Hallitus aikoo kasvattaa tuulivoiman osuutta Suomen energiatuotannosta ja poistaa tuulivoiman rakentamisen hallinnollisia, kaavoitukseen liittyviä ja muita esteitä. Nämä tavoitteet on kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan.
– Suomeen on tulossa huomattavasti lisää ja entistä korkeampia tuulivoimayksiköitä. Hallitus perustelee uusia tuulivoimaloita taloudellisilla seikoilla ja ilmastonmuutoksen torjunnalla. Sen vuoksi tuulivoimaloiden ympäristölle ja asutukselle aiheuttamat haitalliset seuraukset ovat saamassa liian vähän huomiota, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso.
Ulkomaiset rakentajat tähyävät Suomeen
Uusimmat Suomeen rakennettavat tuulivoimayksiköt ovat jo 300 metriä korkeita. Niiden ympäristövaikutukset ulottuvat laajalle. Koska voimalayksiköiden koko kasvaa ja niiden määrä lisääntyy voimakkaasti lisääntyvät luonnollisesti myös niiden ympäristövaikutukset. Saksassa tuulivoimarakentaminen on vähentynyt lupaehtojen kiristyessä ja asukkaiden vastustuksen lisääntyessä. Keskieurooppalaiset tuulivoimarakentajat ovatkin kääntäneet katseensa Suomeen. Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tällä hetkellä kymmenkunta keskieurooppalaista energiayhtiötä suunnittelee tuulivoimalarakentamista Suomeen. Osa hankkeista on jo toteumassa.
Tuulivoimahankkeet eivät lähtökohtaisesti tarvitse ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, paitsi jos alueen lähellä on pysyvää tai loma-asutusta ja jos kunnan ympäristöviranomainen sitä edellyttää. Mitään pakkoa tähän ei tällä hetkellä ole.
Ympäristövaikutusten arviointimenettely on pakollinen isomman kokoluokan tuulivoimaloille. Hankevastaava eli rakennuttaja ostaa valitsemaltaan asiantuntijalta selostuksen voimaloiden ympäristövaikutuksista, ja toimittaa sen paikalliseen ELY-keskukseen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei kuitenkaan korvaa ympäristölupamenettelyä.
– Voimalan rakennuttaja teettää valitsemallaan taholla ja maksua vastaan selostuksen ympäristövaikutuksista. Sellainen ei ole puolueetonta arviointia, väittää Juuso.
– Ympäristöluvan hakeminen tulisikin säätää pakolliseksi kaikille pientuulivoimaloita suuremmille teollisen mittaluokan tuulivoimayksiköille.
Voimaloista riidellään ympäri maata
Useilla Suomen paikkakunnilla on meneillään asukkaiden nostamia riitaprosesseja tuulivoimaloiden aiheuttamista ympäristöhaitoista. Koska Suomen lainsäädännössä ei ole asianmukaisesti varauduttu nykyhetken tilanteisiin, ei myöskään kunnan viranomaisilla ole riittäviä keinoja toimia silloin, kun meluhaittoja syntyy.
– Olen tänään jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen ympäristönsuojelulain muuttamisesta siten, että myös tuulivoimalat tulisivat jatkossa ympäristöluvanvaraisiksi. Aloitteen ovat minun lisäkseni allekirjoittaneet 18 perussuomalaista kansanedustajaa. Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa ja se on sopivassa mittakaavassa tarpeellinen energiantuotannon muoto. Tarkoitus ei ole torjua tuulivoimarakentamista, vaan vähentää sen aiheuttamia haittoja ja haitoista aiheutuvia riitoja, selventää Juuso.
– Tuulivoimalat toimivat aikansa ja tulevat lopulta elinkaarensa päähän. Suomessa ei myöskään ole riittävän kattavia säädöksiä koskien tuulivoimaloiden purkamista käyttöaikansa jälkeen. Tuulivoimarakentajille tulisikin yhteiskunnan vaatimuksesta asettaa rahastointi- tai vakuusvelvoite purkukustannuksia varten. Näin maanomistajat, jotka antavat maitaan vuokralle tuulivoimayhtiölle, eivät missään tilanteessa joutuisi vastuuseen purkamisen aiheuttamista kuluista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lupa ympäristövaikutukset tuulivoimarakentajat terveysvaikutukset toimenpidealoite Kaisa Juuso Tuulivoima Saksa perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuulivoimaloista melu- ja terveyshaittaa Luhangassa – kesämökkiasukas: ”Yhtään yötä en ole voinut olla talossa voimaloiden käynnistymisen jälkeen”

Saksan energiapolitiikan karut vaihtoehdot: Luovutaanko kunnianhimoisista tavoitteista vai otetaanko riski sähkön loppumisesta?

Kannonkosken jättimäinen tuulivoimahanke uhkaa tuhota yrittäjän elämäntyön – ”menetämme kotimme ja työpaikkamme”

Suhteellisuudentajua ilmastopolitiikkaan – Halla-aho: ”Punavihreän hallituksen suuruudenhullut kansalliset tavoitteet ovat epäoikeudenmukaisia ja ilmaston kannalta merkityksettömiä”

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä

Peltokangas haluaa selvyyttä Gasumin ja ABO Windin hämäriin tuulivoimahankkeisiin – ministeri haluton puuttumaan

Tuulivoimateollisuus valtaamassa tuhansien järvien maan valtavalla voimalla – Juuso vaatii ympäristölupaa tuulivoimaloille
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















