

MATTI MATIKAINEN
Juvonen: Saattohoidon tulee olla subjektiivinen oikeus
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ei hyväksy säästöjä saattohoidon toteuttamisesta ja järjestämisestä. Helsingin Sanomat uutisoi tänään saattohoidossa havaituista epäkohdista. Lehti uutisoi myös Terhokodin yt-neuvotteluista, jotka ovat Juvosen mukaan seurausta siitä, etteivät kunnat myönnä potilaille maksusitoumuksia Terhokotiin.
– Säästöjen sijaan saattohoidon tulee olla subjektiivinen oikeus. Saattohoidon tulee olla oikea-aikaista, asiantuntevaa ja laadukasta ja siinä tulee huomioida potilaiden monenkirjavat erilaiset tarpeet. Hyvään saattohoitoon kuuluu myös potilaan läheisten ja omaisten huomioiminen ja myös potilaan ns. sielunhoito, mikäli potilas sitä toivoo, Juvonen muistuttaa.
– Yhteiskunta ei ole kyennyt monista saattohoidon toteuttamiseen liittyvistä uudistuksista huolimatta yhdenvertaistamaan suomalaista saattohoitoa. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukset ovat olleet hyviä, mutta jääneet monissa paikoissa pöytälaatikoihin. Kunnissa ja kaupungeissa on eroja ja ne erot on saatava kurottua umpeen. Koska se ei näytä onnistuvan ilman ohjausta, on tullut aika laatia saattohoitolaki.
Juvonen huomauttaa, että hyvän saattohoidon hinta ei ole kova, sillä siinä yhdistyy loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset asiat. Hyvä perushoito, rauhallinen läsnäolo, asianmukainen kivunlievitys ja oireiden helpotus.
– Terveydenhuollolla on jo nämä taidot, niitä tulee vain hieman terävöittää vielä entisestään. Sama on tilaratkaisujen kanssa. Kylmä päivystyspoliklinikan nurkka tai sermin taus eivät ole oikeita paikkoja ihmiselle. Tiloja ja resursseja tarvitaan myös yllättäen tuleviin saattohoitotilanteisiin ja tapahtumiin, Juvonen painottaa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Kolumni: Yle puhuu polarisaatiosta mutta ruokkii sitä itse
Mailiin tupsahti uutiskirje, jossa MustReadin toimittaja Erkka Railo tenttaa Ylen uutta toimaria Marit af Björkestenia. Ylen mielestä yhtiön tehtävä on yhdistää suomalaisia, mutta toisaalta poliittinen polarisaatio vaikeuttaa yhteiskunnallista keskustelua, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila.

Bergbom paljastaa opposition vaihtoehdot: Vihreät sulkisi metsätehtaita, vasemmistoliitolta miljardien veronkorotukset ja keskustalta 40 000 uutta maahanmuuttajaa vuodessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom ihmetteli eduskunnan kyselytunnilla, miksi oppositio niin taitavasti arvostelee hallitusta mutta ei uskalla esittää omia vaihtoehtojaan ääneen kyselytunnilla. Bergbom listasi itse opposition vaihtoehdot ja kysyi pääministeri Petteri Orpolta suoraan, maistuvatko ne hallitukselle.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.
Uusimmat

New Yorkin ISIS-pommimiehille terrorismisyytteet

Vigelius TPS:n pride-kohusta: ”Mukasuvaitsevaista pakkosyöttöä”
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










