

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen lopettamista pakkolain voimalla. – Pienipalkkaisten sotealan osaajien pakottaminen töihin ja lakko-oikeuden vieminen ei ole ratkaisu sotealan kriisiin. Hoitajien palkkatoive ei ole kohtuuton vaan oikeudenmukainen.
– Hoitajien työtaistelu ei voinut tulla kenellekään edes hallituksessa yllätyksenä. Hoitohenkilökunta on ollut koronakriisin aikana kovilla. Hoitajilta on vaadittu jatkuvaa venymistä. Heitä on milloin pakotettu töihin valmiuslailla, milloin kielletty tulemasta töihin, jos ei ole täyttä rokotesuojaa. Kiitoksia hoitoalalle ei ole juuri kuulunut, eikä työn korostunut vaativuus ja vastuu ole näkynyt tilipussissa, sanoo kansanedustaja Arja Juvonen.
Nyt hallitus tuo lain, pakkolain, jolla pienipalkkaiset sotealan osaajat pakotetaan töihin sakon uhalla ja heiltä viedään lakko-oikeus.
– Hoitajia kyykytetään ja kurmuutetaan ihan kunnolla. Pakkolain sijaan työnantajapuolen olisi kuultava hoitajien palkkatoive ja saavutettava neuvottelutulos. Palkkatoive ei ole kohtuuton vaan oikeudenmukainen, Juvonen vetoaa.
Lakko-oikeuden vesittämistä on yritetty ennenkin
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun eduskuntaan tuodaan pakkolaki, jolla hallitus yrittää vesittää lakko-oikeuden. Vuonna 2007 eduskuntaan tuotiin vastaava laki. Silloin puheet SDP:stä olivat erilaiset. Heidän lähetekeskustelunsa ryhmäpuheessa sanottiin:
– Hoitajien kokemusta työn raskaudesta ja palkkauksen jälkeenjääneisyydestä ei haluta ymmärtää ja ottaa vakavasti, vaan uskotaan, että pelkkä kutsumus riittää työn motiiviksi edelleen. Hallituksen tulisi nyt osoittaa arvostuksensa terveydenhuoltoa ja sen alalla työskenteleviä työntekijöitä kohtaan, jotta alan tulevaisuus pystytään turvaamaan.
– Hallituksen olisi pitänyt ennakoida tilanne ja vahvistaa kuntataloutta, jotta kuntatyönantajalla olisi paremmat edellytykset neuvotella ratkaisu olemassa olevaan kiistaan. Sekä hallituksen kyvyttömyys ratkaista palkkaongelmaa että hätäavuksi keksitty pakkolaki johtavat pahimmillaan terveydenhuollon syvään kriisiin myös pidemmällä aikavälillä. On pelättävissä, että nyt aikaansaatu sotku entisestään vähentää alan houkuttelevuutta. Yhä harvempi lähtee opiskelemaan hoito- ja hoiva-alalle. Vaarana on myös, etteivät irtisanoutuneet hoitajat enää palaa takaisin entisiin töihinsä.
Mistä johtuu demarien takinkääntö?
– Nyt on pakko kysyä, että mikä näiden argumenttien osalta on perustavanlaatuisesti muuttunut, kun Sanna Marinin SDP:n kanta on kääntynyt täysin päälaelleen Eero Heinäluoman johtamaan puolueeseen verrattuna. Nyt SDP kannattaa ja ajaa tällaista pakkolakia, Juvonen huomauttaa.
Juvonen pitää selvänä asiana, että potilasturvallisuudesta on Suomessa huolehdittava. Marinin hallitus tuntuu kuitenkin olevan kiinnostunut potilasturvallisuudesta ainoastaan silloin, kun se voi sillä varjolla kerätä irtopisteitä. Hoitajamitoituksesta puhuttiin paljon, mutta se toteutui ainoastaan paperilla ja sitäkin ollaan nyt perumassa.
– Todellisiin arjen epäkohtiin ei puututa, ja soteen löytyy lisää rahaa ainoastaan silloin, kun kyse on byrokratian paisuttamisesta, rahan jakamisesta hyväpalkkaisille johtajille ja piilopuoluetukina. Sen sijaan varsinaiselle hoitohenkilökunnalle hallituksella ei ole tarjolla rahaa, vaan ainoastaan kylmää kättä, Juvonen kritisoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotealan kriisi lakko-oikeus piilopuoluetuki Sanna Marinin hallitus hoitoalan kriisi koronakriisi hoitajamitoitus hoitajat pakkolaki Potilasturvallisuus Byrokratia Eero Heinäluoma SDP Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hoitajilla on täysi oikeus vaatia parempaa laillisessa lakossa

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille

Suomi velkaantuu ja kansalaisten verotaakka kasvaa, mutta peruspalveluihin ja hoitajien palkankorotuksiin ei riitä rahaa – mihin rahat katoavat?

Vihreät vaatii Suomeen EU:n ulkopuolelta lisää halpatyövoimaa tekemään hoitoalan työt – perussuomalaiset vastustaa jyrkästi

SDP teki takinkäännön Suomen ennätyksen – vastusti hoitajien pakkotyölakeja vuonna 2007, nyt itse sorvaa niitä

Hoitajat uhkaavat joukkoirtisanoutumisilla, Purra moittii hallitusta välinpitämättömyydestä soten rahoituksessa: ”Hallitus huolehtinut vain siitä, että se on jyrännyt massiiviset hankkeet läpi”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Potilasturvallisuus ratkaistaan riittävällä rahoituksella, ei pakkolailla

Juuso: Ei pakkolakeja hoitajille – hoivakriisi pahenee entisestään

Hallitus runnoi läpi hoitajien pakkolain – ”Sanna Marinin puheet haihtuvat savuna ilmaan kuin Antti Rinteen vappusatanen”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.

















