Tagi: piilopuoluetuki

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron keskustan välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta esitti kansanedustaja Minna Reijonen. Reijonen lupasi hallituksen käärivän hihat ja ryhtyvän hartiavoimin töihin sille jätetyn sotkun korjaamiseksi. Ensin Reijonen kuitenkin halusi muistettavan, miten tähän on tultu.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sodan ja pandemian ohella kevättä ovat hallinneet uutiset työtaisteluista. Hoitoalan henkilökunta vaatii palkankorotuksia vastineeksi kuormittavasta työstä sekä koronan aikaisesta venymisestä. Perussuomalaisten Jani Mäkelä pitää vaatimusta ymmärrettävänä, ja myös kansa tukee sitä. Kiistaa kuitenkin mutkistaa se, ettei kunnilla ja sairaanhoitopiireillä ole varaa suuriin korotuksiin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Heti kautensa alussa Satakunnan aluevaltuusto kääri hihansa ja rupesi töihin – nostaakseen omia palkkioitaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Hurun mielestä päätöksestä tekee erityisen irvokkaan samaan aikaan kärjistyvä hoitajakriisi, johon ei rahoitusta löydy.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos kritisoi ajatuspajan sivuilla ”demokratiarahaksi” nimettyä uutta piilopuoluetuen muotoa. Grönroos pitää kyseenalaisena sitä, että puolueet korottavat jo ennestään suuria tukiaan samaan aikaan, kun kansalaisille on luvassa vain niukkuutta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä tänään kävi jälleen selväksi, että Keskusta puhuu äänestäjille mielellään hyvinvointialueiden palveluiden parantamisesta, mutta vaikenee siitä, millä rahalla palvelut maksetaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti kollegalleen, keskustan Annika Saarikolle, että hallinnollinen uudistus ei vielä ratkaise kansalaisten soteongelmia, vaan palvelujen taustalle tarvitaan rahaa ja resursseja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat ovat ilomielin ottamassa vastaan puolueilleen uusien aluevaltuustojen kautta johdettavan rahoituksen, joka olisi käytännössä piilotettua puoluetukea. Pääministeri Sanna Marin opastaa veronmaksajia, että demokratia vaatii rahaa. – Ilman muuta meidän pitää tukea niitä päättäjiä, tahoja ja puolueita, jotka paikallisesti tätä työtä tekevät, Marin sanoi tänään Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä.  Lue lisää >