

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vihreät vaatii Suomeen EU:n ulkopuolelta lisää halpatyövoimaa tekemään hoitoalan työt – perussuomalaiset vastustaa jyrkästi
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus pyrkii kaikin tavoin löysäämään maahanmuuttopolitiikkaa, kun siihen on vielä tilaisuus ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Samaan aikaan kun kotimainen hoitoala on ajettu kriisiin, hallituspuolue vihreät haaveilee työllistävänsä hoitosektorille ja muillekin aloille maahanmuuttajia, jotka tyytyvät matalaan palkkaan.
Eduskunnan lähetekeskustelussa oli viime viikolla hallituksen ulkomaalaislain muutosesitys, jossa lakia esitetään muutettavaksi siten, että kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavien alaikäisten henkilöiden perheenjäsenen ja muun omaisen osalta poistetaan turvattua toimeentuloa koskeva edellytys perheenjäsenen tai muun omaisen oleskeluluvan saamiseksi.
Lisäksi esitetään muutettavaksi myös lapsen alaikäisyyden määrittämistä perheenkokoamista koskevissa tilanteissa koskevaa säännöstä EU-tuomioistuimen ratkaisun johdosta.
Perussuomalaiset vastustaa hallituksen aikeita. Kansanedustaja Mari Rantanen pitää tilannetta jopa surullisena.
– Hallitus joka suunnasta nakertaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa niin, että Suomeen tuleminen on koko ajan helpompaa ja tänne on helpompi jäädä, olipa myönnettyä oleskelulupaa tai ei, Rantanen sanoo. Hän oli eilen vieraana AlfaTV:lla keskustelemassa lakihankkeesta. Rantasen lisäksi debattiin osallistui hallitusta edustanut vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen.
Todellinen tavoite on edistää laitonta maassa oleskelua
Rantanen painottaa, että esityksen todellinen tavoite on edistää laitonta maassa oleskelua.
– Yhteiskunnan etu ei ole se, että maasta jätetään poistumatta oleskeluluvan puuttumisen takia.
Holopaisen mielestä Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa EU-alueen ulkopuolelta.
– Iso kuva on se, että Suomeen tarvitaan kipeästi työvoimaa ulkomailta. Maahanmuuttajia pitää pystyä juurruttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja aktivoimaan, Holopainen päästeli, johon Rantanen huomautti, että suuri osa Suomeen tulevista ”työperäisistä” ei edes tule palkallaan toimeen.
– Kuinka kestävää sellainen työperäinen maahanmuutto on, jossa ihmisen toimeentulosta yhä suurempi osa tulee tulonsiirroista? Monen maahantulijan tulot ovat niin pienet, että palkasta ei juurikaan edes makseta veroa, Rantanen sanoi.
Vihreille tyypilliseen tapaan Holopainen sivuutti huomautuksen siitä, että Suomeen työperäisinä tulevat maahanmuuttajat työllistyvät matalapalkka-aloille, jolloin palkka ei riitä elinkustannuksiin. Sen sijaan Holopainen alkoi puhua asian vierestä eli siitä, miten sosiaaliturvajärjestelmä on hänen mukaansa passivoiva.
– Sitä kokonaisuutta meidän pitäisi korjata. Vihreät on esittänyt perustuloa, se on kokonaisuus, joka liittyy myös maahanmuuttoon, mutta myös koko yhteiskuntaan, Holopainen lausui.
Maahanmuuttoko muka ratkaisu hoitoalan kriisiin?
Samaan aikaan kun kotimainen hoitoala on ajettu kriisiin, vihreät haaveilee työllistävänsä hoitosektorille maahanmuuttajia, jotka tyytyvät matalaan palkkaan.
– Hoitoalalle tarvitaan satoja tuhansia ihmisiä vuoteen 2030 mennessä. Sitä on mahdoton toteuttaa ilman, että väkeä tuodaan ulkomailta. Yhteiskunta kaipaa näitä tekijöitä. Suomeen tarvitaan nyt käsipareja tekemään töitä, niille on pakottava tarve seuraavien 10-20 vuoden aikana, jotta yhteiskunta pysyy pystyssä, Holopainen sanoitti järjettömiä unelmiaan.
Rantanen huomautti, että Suomessa on korkea työttömyys. Rantanen pitää vihreiden visiointia vouhottamisena.
– Tällä hetkellä työttömiä työnhakijoita on yli 200 000, joista vajaat 50 000 on vieraskielisiä. On jotenkin kummallinen ajatus, että ulkomaalaislakia pitää muuttaa siksi, että tänne saisi tulemaan vielä lisää porukkaa ulkomailta töihin, kun ensin pitäisi työllistää ne täällä jo olevat vajaat 50 000 ulkomaalaista, jotka eivät ole töissä.
Vihreiltä menee usein sekaisin työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Niin tälläkin kertaa, ja Holopainen alkoi esittää tunteisiin vetoavaksi tarkoitettua, vihreää ihmisoikeuspuhetta, jolla hän pohjusti tavoitteita helpottaa ulkomaalaisten perheenyhdistämisiä.
– Kyse on inhimillisyydestä. Lapsen oikeuksien sopimus ja muut ihmisoikeussopimukset velvoittavat meitä. Kun täällä on alaikäisiä, helpotetaan siis sitä, että he saavat perheen tänne, Holopainen väitti.
Syöttö lapaan ihmissalakuljettajille
Käytännössä vihreät siis pyrkii vahvistamaan ankkurilapsi-ilmiötä, jolla tarkoitetaan alaikäisen turvapaikanhakijan lähettämistä ihmissalakuljettajien kautta kohdemaahan siinä toivossa, että lapsen saatua ensin oleskeluluvan on muun perheen helpompaa seurata perässä.
Rantanen huomautti, että mikäli ankkurilapsistrategia havaitaan lähtömaissa toimivaksi, lapsia tullaan entistä enemmän lähettämään vaaralliselle merimatkalle Suomeen.
– Onko se sitten inhimillistä tai lapsen edun mukaista, että lapsia lähetetään Välimeren yli höskäveneillä?
Holopaisen mukaan perheenyhdistämisen helpottaminen vain edistäisi kotouttamista. Rantanen kuitenkin huomautti, että maahanmuuttajien kotoutumisen mittarit ovat Suomessa epäselviä.
– Tilastot Suomeen tulevien lähtömaiden osalta eivät juuri tue käsitystä siitä, että perheenyhdistämiset helpottaisivat kotoutumista. Tällä hetkellä kotoutumista tosin mitataan lähinnä siihen käytetyllä rahamäärällä eikä esimerkiksi koulutustasolla tai työllistymisellä, Rantanen sanoi.
Sinisilmäisyydestä tulisi luopua
Holopainen sanoi, että hän ”ei usko” ankkurilapsi-ilmiöön.
– Ei siltä näytä, vaikka perussuomalaiset onkin nostanut asian esille. Mielestäni tämä (perheenyhdistämisten helpottaminen) on järkevää toteuttaa.
Rantanen huomautti, että myös jopa Maahanmuuttovirasto (Migri) on huolestunut ankkurilapsi-ilmiöstä.
– Migri on asiantuntijavirasto. Joskus sitä toivoisi, että myös vihreät – puhumattakaan demareista ja keskustasta – hallituksessa kuuntelisivat asiantuntijoita, jo ennen kuin te alatte sorvaamaan lakiuudistuksia, joista tiedetään varmuudella seuraavan yhteiskunnallisia ongelmia.
– Sinisilmäisyydestä tulisi luopua. Kaiken maahanmuuttopolitiikan tulisi olla kestävää vastaanottavan yhteiskunnan kannalta. Etenkin, kun tiedämme, että emme ole onnistuneet kovin hyvin integroimaan tätäkään määrää, jota Suomessa nyt jo on, Rantanen sanoi.
Hän kuitenkin jatkoi, että perussuomalaiset ei toki odota vihreiden tekevän vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.
– Odotan kuitenkin vihreiden hallituskumppaneilta, että kaikkein hulluimmat esitykset eivät tulisi eduskuntaan. Lisäksi meidän omassa maassamme asiat eivät ole kunnossa. Esimerkiksi vanhustenhuollossa ja terveydenhuollossa on valtavia ongelmia. Katsoisin, että nämä asiat on hoidettava ensin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ankkurilapset Sanna Marinin hallitus Hanna Holopainen hoitoalan kriisi ihmissalakuljettajat AlfaTV laiton maassaolo matalapalkka-alat humanitaarinen maahanmuutto halpatyövoima Työperäinen maahanmuutto oleskelulupa Maahanmuuttopolitiikka Perheenyhdistäminen Maahanmuuttovirasto Mari Rantanen Kotoutuminen vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmäsi kyselytunnilla hallituksen unelman saada laittomasti maassa olevat jäämään Suomeen: ”Kutsuhuuto haittamaahanmuutolle, joka maksaa miljardeja”

Sadat tuhannet laittomasti maassa oleskelevat ihmiset ovat muheva kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle – ”Siinä maahanmuuttopolitiikkamme noin pääpiirteissään”

Vieraskielisen väestön kasvu huipussaan, silti ulkomaalaisten ”osaajien” houkutteleminen on yksi kaupungin kärkitavoitteista – PS: ”Espoon ei tarvitse edistää minkäänlaista maahanmuuttoa”

Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta

Purra: Hallitus haluaa turvata laittomasti maassa olevien palvelut – toisin kuin suomalaisten

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu

Purra: Jos työn kannustimet olisivat kunnossa, ei olisi tarvetta työperäiselle maahanmuutolle EU:n ulkopuolelta

Vihreät hinkuu Suomeen lisää halpatyövoimaa, kokoomus komppaa vieressä – perussuomalaiset haluaa korjata työn kannustimia ja muita järjestelmätason ongelmia
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











