

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen: Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset törkeyden huippu – kirjattava erikseen rikoslakiin
Helsingin Sanomat uutisoi eilen, kuinka muistisairas palvelutalossa asuva ikääntynyt henkilö oli joutunut seksuaalisen teon kohteeksi omassa asunnossaan. Rangaistukseksi tekijä sai 60 päivän ehdollisen tuomion.
– Vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat törkeyksien törkeyksiä, joiden tekijöiden rangaistusten on oltava tuntuvia. Puolustuskyvyttömään ja sairaaseen ihmiseen kohdistuvat teot ovat anteeksiantamattomia. Kun tuomioksi tällaisesta raukkamaisesti teosta tulee 60 päivää ehdollista vankeutta, tarkoittaa se kansantajuisesti sitä, että tuomiota ei tullut lainkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen jyrähtää.
– Esitin viime joulukuussa eduskunnan täysistuntoon keskustelualoitteella ajankohtaista keskustelua seksuaalirikollisuudesta Suomessa. Olisi ollut merkittävää, että hallitus olisi tuonut tietoomme linjauksia, joilla seksuaalirikollisuutta torjutaan. Hallitus ei kuitenkaan pitänyt asiaa tärkeänä, mitä pidän välinpitämättömyyden huippuna.
Vakava asia lakaistaan maton alle
Juvosen mielestä hallitus lakaisee maton alle kansalaisia vakavasti koskettavan asian.
– Oulun tapaukset ja epäilyt lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ovat osa tätä käsittämättömän rikollisuuden sarjaa ja toisessa ääripäässä ovat taasen vanhukset ja vammaiset, jotka eivät välttämättä kykene edes tuomaan julki kokemaansa. Nyt on tullut taas yksi vanhukseen kohdistunut tapaus julki – onko näitä enemmänkin? Juvonen kysyy.
– Meillä on rikoslaissa erikseen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten pykälät. Olen tehnyt kaksi lakialoitetta, joissa molemmissa esitetään lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistusasteikon korottamista ja on hyvä, jos tämä vihdoinkin toteutuu. Rikoslaissa olisi syytä olla kuitenkin myös vahvasti kirjattuna vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Heidän joutuessa törkeiden seksuaalitekojen kohteeksi, niistä tulisi tuomita sen mukaan.
Ehdollinen tuomio ei riitä
Juvosen mielestä vammaisiin ja vanhuksiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tulisi tuomita aina ehdotonta vankeutta ehdollisen sijaan.
– Yhteiskunnan on annettava signaali, että tällaiset teot ovat kaikin tavoin syvästi tuomittuja. Toivoisin, että oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) voisi kommentoida tätä asiaa jotenkin, Juvonen pyytää.
Vuonna 2011 oikeusministeriö julkaisi selvityksen Ikääntyneisiin kohdistuvat rikokset ja niiden ehkäiseminen. Vuonna 2009 käynnistettiin myös toimenpideohjelman valmistelu ikääntyneiden kohtaaman rikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi.
Mitä tekee oikeusministeriö?
Yhtenä toimenpiteenä oli valvonnan kehittäminen ja tiedonvaihdon esteiden poistaminen. Siihen kuului muun muassa vanhustyöhön hakevan rikostaustan selvittäminen. Suomessa on myös kampanjoita Kätketyt äänet -kampanjalla, jossa on haluttu tuoda esiin ikääntyneiden kohtaamaa kaltoinkohtelua.
– Miten oikeusministeriön toimenpideohjelmat ovat onnistuneet tavoitteissaan? Onko ne huomioitu ja jalkautettu kunnissa, palvelutaloissa ja muussa hoivassa?
– Nyt on kiireen vilkkaa ryhdyttävä tiedottamaan, mutta myös päivittämään, nämä ohjelmat nykyhetken tasolle, johon liittyy seksuaalirikosten ja kaltoinkohtelun lisäksi myös ikääntyneiden ja vammaisten kohtaama muu rikollisuus kuten omaisuusrikokset, varkaudet, petokset, kavallukset, vapauden riisto ja heitteillepano, Juvonen vaatii.
Juvonen teki jo vuonna 2016 toimenpidealoitteen liittyen sisäisen turvallisuuden strategian päivittämiseen ikääntyneiden turvallisuuteen liittyvien teemojen osalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Naistutkimuksen professori näreissään liian laajasta seksuaalirikosuutisoinnista – pitää mediaa turvallisuusuhkana

Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”

Immonen: Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on poliittisten päättäjien syytä – kansa vaatii puheiden sijaan tekoja

Perussuomalaiset: Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisen oltava velvollisuus myös lyhyissä työsuhteissa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











