Kalliorinne väittää: PS nakertaa työväen etuja

24.05.2013 |13:48

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne vastaa perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin kritiikkiin blogissaan. Hän ihmettelee, kuinka perussuomalaisten kannatus kasvaa työväestön keskuudessa, vaikka puolue hänen mukaansa nakertaa työväestön etuja.

– On jotenkin hämmentävää, että Soinin puolue ajaa jatkuvasti heikennyksiä työväestön asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta kannatus vain nousee kohisten duunariporukoissa. Ilmeisesti perussuomalaisten kansallismieliset ja vanhoilliset mielipiteet vetoavat moneen miesduunariin, sillä poliittisista teoista ei voi löytää selitystä perussuomalaisten vetovoimaan työväestössä, Kalliorinne kirjoittaa.

Hän listaa muutamia väitteitä perussuomalaisten kauhuteoista työväestön parissa, mm. oululaiskansanedustaja Olli Immosen esittämistä sakkorangaistuksista laittomista lakoista. Hän toteaa, että käsitystä duunariammateista täytyisi laajentaa. Kolmivuorotyötä vääntävä pienipalkkainen lähihoitaja, siivooja, pätkätyömaailmassa rimpuileva kaupan kassa tai tarjoilija, ulkoistusuhan alla toimiva kuntatyöläinen tai vaikka kymppikioskilla aamusta iltaan pakertava pienyrittäjä on varmasti ansainnut arvonimen duunari, Kalliorinne arvioi.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
4.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää