Perussuomalainen alavutelainen eduskuntavaaliehdokas, sähkö- ja automaatiotekniikan opettaja Juha Rikala jätti eilen kansalaisaloitteen jätevesiasetuksen eli surullisenkuuluisan ”paskalain” kumoamiseksi. Asetuksen toimimattomuus on yleisessä tiedossa, mutta tahtoa sen muuttamiseksi ei muista puolueista löydy.

– Asetus on aivan järjetön, kun ajatellaan miten paljon haja-asutusalueilla asuu pienituloista väkeä, joille pienpuhdistamon hankkimisesta koituva kustannus on suhteettoman suuri verrattuna siihen, mitä sillä saavutetaan. Ei sillä saavuteta mitään, koska markkinoilla olevat laitteetkaan eivät toimi, kuten niiden pitäisi toimia, Rikala sanoo.

Korkea aika toimia

Aloitteen jättäminen on pyörinyt Rikalan mielessä jo jonkin aikaa. Nyt hän katsoi, että oli tullut aika toimia.

– Viime aikoina on tuntunut siltä, ettei Suomessa mistään uskalleta keskustella eikä mihinkään asiaan ottaa kantaa. Tuli sellainen tunne, että tälle asialle pitäisi tehdä jotain, ottaa kantaa johonkin millä on merkitystä, sanoo Rikala.

”Jospa uusi hallitus
ajattelisi koko Suomea”

Rikala huomauttaa, että Suomessa käytössä olevat sakokaivojärjestelmät toimivat, kun ne tehdään kunnolla ja niiden tyhjennyksestä huolehditaan. Ehjästä kaivosta ei valu ympäristöön mitään. Lisäksi jätevedenpuhdistamoilla on paljon pienpuhdistamoita paremmat edellytykset vesien puhdistamiseksi.

– Toivoa sopii, että uudelta hallitukselta löytyisi tahtoa epäonnistuneen lain kumoamiseksi, mutta saa nähdä, kuinka käy. Jos mietitään, miten kävi ruotsinkielen vapaaehtoisuuden kanssa, niin se on fifty-fifty. Mutta jospa tällä kertaa saisimme sellaisen edustajiston, joka ajattelee enemmän koko Suomea eikä aina vain Kehä III:n sisäpuolta.

Kansalaisaloitteen voi käydä allekirjoittamassa täällä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1204

Kuvan pienpuhdistamo ei liity artikkeliin.

MIKA MÄNNISTÖ

Tagit