Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Mari Rantanen pääministerille epäillyistä kosteista juhlista, hälläväliä-asenteesta ja jatkuvista kohuista: “Tee johtopäätökset”

22.10.2021 |11:36

Poliisitaustainen kansanedustaja Mari Rantanen moittii pääministeri Sanna Marinin piittaamatonta käytöstä.

Iltalehden uutisoinnin mukaan pääministeri Sanna Marinin virka-asunnossaan Kesärannassa järjestämien yksityistilaisuuksien laskutuksessa on epäselvyyttä. Ohjeistuksen mukaan yksityistilaisuuksista pitäisi aina sopia valtioneuvoston valmiusyksikön kanssa, mutta näin ei ole toimittu. Aiemmin kohua on syntynyt pääministerin vastaanottamista lakiin perustumattomista aamiaistarvikkeista, jotka Marin maksoi takaisin valtiolle.

– Luulisi, että Marin ottaisi ensimmäisestä virheestä opiksi. Nyt toiminta vaikuttaa jo piittaamattomalta. Pahimmassa tapauksessa kyse on pääministerin juhlimisesta veronmaksajien piikkiin, joka olisi jo häpeilemätöntä, perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen kommentoi.

Samassa uutisessa Iltalehti kertoo Kesärannassa vietetyistä musiikkikonsertin jatkoista, joissa viidellä tilataksilla kuljetetun 20-30 osallistujan henkilöllisyyksiä ei tarkastettu Kesärannan portilla. Pääministeri Marin ei ole kommentoinut Kesärannan menettelytapoja.

– Ministeriltä odotetaan vakaata ja arvokasta käytöstä. Kesäranta on kuitenkin pääministerin virka-asunto, johon arvokkaan käytöksen soisi ulottuvan. Tuomittavaa on myös se hälläväliä-asenne, joka kohdistuu ministerien henkilösuojelua ja valtiollista turvallisuutta kohtaan, itsekin poliisitaustainen Mari Rantanen perustelee.

Rantanen kehottaa Marinia itseään tai hallituskumppaneita tekemään johtopäätöksensä pääministerin aiheuttamasta julkisuushaitasta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
5.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat