

Poliisit valvoivat sosiaalikeskus Sataman pihalta häädettyjä romanikerjäläisiä Senaatintorilla Helsingissä tiistaina 30. elokuuta 2011. Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 36/2020 luetuin
Syyskuu 2020 luetuin
Kansanedustaja Riikka Purra puuttui kerjäläisnaisen outoon veivausyritykseen Helsingin rautatieasemalla, kuvasi tilanteen videolle ja hälytti apua – poliisilta kiitokset
Tänä aamuna Helsingin päärautatieasemalla aamukahvia jonottanut perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra huomasi, että asemalla kipponsa kanssa päivystänyt romanikerjäläisnainen ei tyytynyt odottelemaan lanttia, vaan kerjäläinen lähti oudosti seuraamaan aseman läpi rollaattoria työntävää vanhusta.
– Seurasin katseellani, kun kauempaa saapui vanha, huonosti kävelevä mies rollaattoria työntäen. Kun mies oli kohdallani, kerjäläinen lähestyi tätä välittömästi ja toi kuppinsa hyvin lähelle. Mies ei reagoinut, pudisti korkeintaan päätään, ja yritti kiirehtiä askeleitaan. Huomasin, että kerjäläinen skannasi tilanteen ja havainnoi hyvin nopeasti, että miehestä voisi hyötyä muulla tavoin – rollaattorin korissa oli kassi, Riikka Purra kertoo.
– Rollaattorimies oli kävelemässä kohti ulko-ovea Asema-aukion suuntaan. Kerjäläisnainen lähti perään. Siinä vaiheessa luovutin paikkani kahvilan jonossa ja lähdin myös perään. Ehdin ottaa puhelimen käteeni ja kuvata vähän. Videosta näkee selvästi, kuinka kerjäläinen kohdistaa huomionsa rollaattorin koriin ja ehkä miettii strategiaa.
Tilanne löytyi myös valvontakameroista
Purra kertoo blogissaan, että oviaukon kohdalla kerjäläisnainen näki tilaisuutensa tulleen.
– Hän ei kuitenkaan ollut huomannut, että olin aivan takana. Keskeytin tapahtuman alkamalla huutaa naiselle (englanniksi). Naisen huomio rollaattorimiehen kassiin herpaantui, tilanne hajosi ja mies pääsi pakoon. Kerjäläisnainen keskittyi seuraavaksi minuun kalattamalla kiukkuisena jotakin, mistä en ymmärtänyt.
– Koin tarpeelliseksi kääntyä kannoiltani ja palasin asemahalliin. Huomasin, että myös nainen tuli takaisin samalle kytispaikalle. Yksi papparainen pelastui, seuraava ehkä ei.
Purra oli tänä aamuna matkalla tv-ohjelman kuvauksiin, joten hän ei ehtinyt jäädä seuraamaan pidemmäksi aikaa tilanteen kehittymistä, koska junalle oli kiire. Purra ehti kuitenkin puhelimitse ilmoittaa todistamastaan tapauksesta hätäkeskukseen.
– Soitin poliisille. Sain myöhemmin kuulla, että tilanne ja henkilöt löydettiin myös valvontakameroiden nauhoista. Muusta jatkosta en tiedä, Purra kirjoittaa blogissaan.
Kerjäläiset häiritsevät kaupunkilaisia Helsingissä
Purra kertoo Suomen Uutisille, että poliisi soitti hänelle takaisin hetken kuluttua.
– Kävimme poliisin kanssa tilanteen vielä uudestaan läpi, ja poliisi kysyi henkilöiden tuntomerkeistä. Kerroin myös, että olen kuvannut tilanteen videolle. Myöhemmin sain vielä poliisilta tekstiviestin, että he olivat löytäneet kertomani tilanteen ja henkilöt asemahallin valvontakameroiden kuvista. Poliisi myös esitti minulle kiitokset, Purra sanoo.
Itä-Euroopasta saapuneita kerjäläisiä on nähty Helsingin ja muidenkin suurten kaupunkien kaduilla jo useiden vuosien ajan. Vaikka kerjääminen ei sinänsä ole kiellettyä eikä kerjääminen ole rikos, poliisilla on eri syistä mahdollisuus puuttua kerjäläisten toimintaan, mikäli kerjäläiset käyvät käsiksi ihmisiin tai käyttäytyvät muuten häiritsevästi.
Kerjäämiseen saattaa liittyä myös erilaisten tuotteiden kauppaamista.
Vuonna 2016 julkaistun Helsingin kaupungin tietokeskuksen turvallisuustutkimuksen mukaan kerjäläiset ja sekavasti käyttäytyvät ihmiset häiritsevät joka toista helsinkiläistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Bulgarialaisen liigan kerjäämiskirjanpito julki Ruotsissa – summat siistissä taulukossa, paras ”työpäivä” on jouluaatto

Ryöstäjät virtsasivat uhrinsa kasvoille – ruotsalaispoliisi kertoo syyn

Nuorisojoukko hyökkäsi kaupunginvaltuutetun seurueen kimppuun – ”Ruotsi, täältä tullaan – ikävä kyllä”

Antikainen: Automaattinen karkotus pelotteeksi ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin

Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – ”Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”

Kuolemaan johtaneen Kaivohuoneen pahoinpitelyn tekijät yhä vapaalla jalalla – uhrin kaverin äiti toivoo tekijöille ”edes jotain rangaistusta”

Raiskausten määrä noussut huomattavasti, epäiltynä yhä useammin ulkomaalainen tekijä – Halla-aho: Merkittävä osa jäisi tapahtumatta ilman tällaista maahanmuuttoa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











