Kiilusilmät nousevat kumpujen yöstä – Woke ei ole ideologia vaan fanatismia

Wokessa on kyse yhdestä ainoasta ja oikeasta totuudesta. Woke on vanha ja koeteltu keino valtaan pääsemiseksi ja toisinajattelijoiden vaientamiseksi. Woke on fanatismia, analysoi filosofian tohtori Eli Göndör yhteiskunnallisessa Fokus-aikakauslehdessä.

Uppsalan yliopiston museo- ja kulttuuritieteiden dosentti Inga-Lill Aronsson meni taannoin käyttämään afrikkalaisperäisistä henkilöistä jo ammoin Pekka Puupää -elokuvan nimessäkin hyödynnettyä, rodullisen merkityksen omaavaa sanaa. Tarkoituksena oli demonstroida sitä, kuinka vanhat arkistoluokitukset voivat erota uusista.

Neljä opiskelijaa valitti dosentista yliopiston johdolle. Heidän mukaansa Aronssonilla ei ollut oikeutta käyttää kyseistä sanaa, koska hän itse ei ole musta eikä koskaan ole ollut rasismin kohteena. Dosentti pahoitti ilmiannosta mielensä mutta myöntää, ”ettei koskaan tule saamaan anteeksipyyntöä yliopistolta”.

Toisessa vastaavassa tapauksessa muotoiluhistorian professori Sara Kristoffersson erehtyi asettamaan kyseenalaiseksi taideyliopiston anonyymin opiskelijayhteisön vaatimuksen muuttaa Valkoinen meri -näyttelytilan nimi vähemmän rasistiseksi. Taas tuli bannia.

Maailman sivu on woketettu

”Yksinkertaisesti sanottuna nämä ovat esimerkkejä ilmiöstä nimeltä Woke”, kirjoittaa Eli Göndör Fokus-aikakauslehdessä.

– Termi yhdistetään usein opiskelijakapinoinnin eri muotoihin tai vaatimuksiin epämiellyttäviksi koettujen asioiden ja ihmisten sulkemiseksi pois tietoisuudesta.

Göndörin mukaan woketusta on ollut maailman sivu varsinkin tilanteissa, jossa yhteiskuntajärjestelmä on etsinyt oikeutusta olemassaololleen. Artikkelin ulkopuolelta tulee mieleen Neuvostoliitossa käytössä ollut ”kansanvihollinen”-nimitys. Nykyisinhän se on Venäjällä korvattu termillä ”ulkomainen agentti”.

Suomessa vaikutti aikoinaan yliopistoissa ja erityisesti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella voimakas taistolaiskultti. Ideologian ytimenä oli horista muun muassa ”Nevan kristallinkirkkaasta vedestä” Leningradissa. Muut harhat olivat samaa luokkaa, mutta liikkeen naisoletetut usein erittäin kauniita sekä laulutaitoisia.

Woke on fanatismia

Göndör perustaa artikkelinsa kaikuihin Jonathan Haidtsin kirjasta The Righteous Mind (2013). Haidtin mukaan ihminen luotu moraaliseksi ja tuo moraali on ennen kaikkea ”tunne tai intuitio”.

– Woke ei ole ideologia. Se on eliitin keino käyttää hyväksi yhteisyyden ja moraalisen johtajan kaipuuta, Göndör tulkitsee. Tavallaan kyse on yhden oikean totuuden tavoittelusta kaoottisessa maailmassa.

Jos haluaa paneutua asiaan, kannattaa tutustua filosofi Friedrich Nietzschen teokseen Tragedian synty, osa 1.

Woke-asiantuntijan esittämien argumenttien kyseenalaistaminen johtaa helposti kriittisen yksilön monenmoiseen maalittamiseen ja sulkemiseen ryhmän ulkopuolelle. Näin tapahtuu, koska kyseenalaistajan väitteet eivät ole tarpeeksi moraalisia. Siten wokessa on kyse silkasta fanaattisuudesta.

Woke on tässä ja nyt

– Wokessa on useimmiten kyse asioista, jotka ovat akuutteja tässä ja nyt. Kyse voi olla rasismista, ympäristökysymyksistä, seksuaalisesta identiteetistä tai suuren väestönosan kohtaamasta vääryydestä. Woke on toiveiden täyttymys, absoluuttinen moraali ja absoluuttinen ratkaisu.

Woken ongelmanasettelu on poikkeuksetta kaksitahoinen: se koostuu uhrista sekä kaikkeen syyllisestä tekijästä. Ratkaisu ongelmaan onkin sitten kolmitahoinen: lopputulos on oleva mainio, kunhan myrkytetty nykyisyys puhdistetaan ja tuhotaan tämä niin sanottu syyllinen.

– Näin ollen sekä islamismi että natsismi ovat wokea, kirjoittaa Eli Göndör.