

LEHTIKUVA
Koko Suomen itäraja suljetaan uudelleen – uhka kansalliselle turvallisuudelle
Valtioneuvosto on päättänyt sulkea rajanylityspaikat Suomen ja Venäjän välisellä maarajalla 14.1.2024 saakka. Päätös tulee voimaan 15.12.2023 klo 20. Kansainvälistä suojelua ei voi hakea Suomen ja Venäjän välisen maarajan rajanylityspaikoilla. Asiasta päätettiin valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa.
Vaalimaan ja Niiralan rajanylityspaikat avattiin liikenteelle torstaina 14.12. Tavoitteena oli purkaa rajaliikenteen rajoituksia asteittain Suomen ja Venäjän välisellä maarajalla ja seurata rajoitusten purkamisen vaikutuksia. Välineellistetty maahantulo itärajalla on jatkunut torstain aikana.
– Tämä on merkki siitä, että Venäjän viranomaiset jatkavat hybridioperaatiota Suomea kohtaan. Tämä ei Suomelle käy, sanoo sisäministeri Mari Rantanen.
Päätös oli välttämätön
Viranomaisten mukaan on selvää, että maahantulo on tapahtunut vieraan valtion viranomaisten tai muiden toimijoiden vaikutuksesta. Ilmiöön liittyy myös kansainvälistä rikollisuutta. Ilmiö ja uhka sen laajenemisesta aiheuttavat vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle sekä yleiselle järjestykselle Suomessa.
Valtioneuvosto katsoi, että ilmiön jatkumisen takia on välttämätöntä tehdä uusi valtioneuvoston päätös, jonka myötä Vaalimaan ja Niiralan rajanylityspaikat suljetaan uudelleen. Suomen ulkorajoilla kansainvälisen suojelun hakeminen keskitetään avoinna oleville lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- täyssulku rajavartiointi hybridioperaatio itäraja Mari Rantanen Suomi Turvallisuus Venäjä Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen itärajan sulkemispäätöksestä: Mikäli ilmiö jatkuu, päätöstä tullaan jatkamaan

Kansanedustaja Lehtinen haluaa lisää kiristyksiä turvapaikkaprosessiin: ”Tilanne Venäjän hybridivaikuttamisen osalta ei tule muuttumaan parissa viikossa mihinkään”

Venäjä horjuttaa, EU hidastelee – maahanmuuton välineellistämistä koskeva asetus jumissa

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Kansalaiset huolissaan rajaturvallisuudesta – Immonen: Suomen tulee olla valmiina arvaamattomaan peliin

Itäraja menee kiinni – sisäministeri Rantanen: Valitettavasti Venäjän viranomaisten toiminta jatkui

USA:n rajan yli ennätysmäärä laittomasti tulevia – jopa Bidenia alkaa huolestuttaa

Riikka Purra: Maahanmuutto on perustavanlaatuisin Suomea ja Eurooppaa koskeva uhka

Perussuomalaiset: Sisäisen turvallisuuden resurssit turvataan
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












