Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kokoomuksen pakka sekaisin: Orpo ensin vakuutti, että puolue lähtee mukaan perussuomalaisten välikysymykseen – sitten Mykkänen alkoi pakittaa

24.11.2022 |18:49

Kokoomukselle osoittautui tänään liian vaikeaksi päättää, tekeekö se omaa politiikkaa vai tukeeko se hallituksen välinpitämättömyyttä kasvavan katuväkivallan ja jengirikollisuuden edessä.

Katuväkivalta ja ulkomaalaistaustaisten nuorten muodostamien jengien ryöstörikollisuus ovat maassamme voimakkaassa nousussa. Ongelma on pääosin seurausta vuosikausia harjoitetusta surkeasta maahanmuuttopolitiikasta. Katujengien jäsenet ovat 95-prosenttisesti maahanmuuttajataustaisia.

Perussuomalaiset katsoo, että hallitus on epäonnistunut sisäisen turvallisuuden takaamisessa, eikä tilanteeseen auta ratkaisuksi esitetyt kotouttamis- ja hoivaamistoimet, joten perussuomalaiset jättää katuväkivallasta ja -ryöstöistä, katujengeistä ja muista tähän liittyvistä turvallisuusongelmista ja niihin reagoimisesta hallituksen vastattavaksi välikysymyksen.

Orpo lupaili, että nyt on aika toimia

Eduskunnassa kokoomukselle osoittautui tänään erittäin vaikeaksi päättää, tekeekö se omaa politiikkaa vai tukeeko se hallituksen välinpitämättömyyttä kasvavan katuväkivallan ja jengirikollisuuden edessä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo yhtyi perussuomalaisten esille nostamaan huoleen katuväkivallasta ja vaati, että tilanteeseen on puututtava laajalla keinovalikoimalla.

– Nyt on aika toimia. Koska kokoomus haluaa varmistaa, että jotain tapahtuu, me tulemme lähtemään mukaan perussuomalaisten välikysymykseen, Orpo sanoi painokkaasti tänään eduskunnan kyselytunnilla.

Sitten Mykkänen asetti ehtoja

Vaan lähteekö kokoomus sittenkään mukaan? Puoluejohtaja Orpon jälkeen salissa puhunut kansanedustaja Kai Mykkänen alkoi yllättäen pakittaa antaen ymmärtää, ettei kokoomus ehkä olekaan mukana välikysymyksessä.

– Huoli on opposition yhteinen, ja mikäli tekstistä päästään järkevään tulokseen, luulen, että hallituksen kannattaa varautua yhteiseen välikysymykseen, Mykkänen sanoi.

Ailahtelu jatkuu Twitterissä

Kokoomuksen hämmentävä viestintä jatkuu puolueen Twitter-tilillä, jossa ensinnä kerrotaan, että kokoomus on mukana välikysymyksessä.

Sen jälkeen välikysymykseen osallistuminen onkin asetettu ehdolliseksi jos-alkuisella lauseella.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää