

LEHTIKUVA
Koponen: Hallitus puolustaa vahvasti Veikkauksen aseman turvaamista – ”Rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen vähentäminen on jäänyt korulauseiden tasolle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen rahapeliongelmaisten aseman parantamisesta.
Kansaedustaja Ari Koponen toteaa kysymyksessään, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahapelaamisen väestökyselyn mukaan jopa 13 prosenttia suomalaisista pelaa rahapelejä riskitasolla ja lähes viidenneksellä on lähipiirissään vähintään yksi henkilö, jolla on ollut rahapeliongelma. Kyse on siis merkittävästä asiasta.
– Olen tehnyt avustustyötä kansalaisten parissa pitkään, ja myös moni peliongelmainen on ollut minuun yhteyksissä avun saamiseksi. Tultuani valituksi kansanedustajaksi päätin, että minun on yritettävä edistää myös heidän ongelmiensa hoitamista, Koponen kertoo.
Rahapelihaittojen torjunta retuperällä
Rahapelaamisen ongelmat ovat nousseet mittavaksi puheenaiheeksi.
– Hallitusohjelman kannalta perusongelma on siitä, että hallitus puolustaa vahvasti Veikkauksen aseman turvaamista, mutta samaan aikaan rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen vähentäminen on jäänyt korulauseiden tasolle.
– Hallitus puhuu rahapelipoliittisesta ohjelmasta, mutta käytännön tasolla tällaista ei kuitenkaan ole, eikä hallitus esitä minkäänlaisia tosiasiallisia keinoja rahapelihaittojen torjumiseen, Koponen ihmettelee.
Viidennes tuotoista peliongelmaisilta
Koponen korostaa kirjallisessa kysymyksessään, että rahapeliongelmat tuovat mukanaan helposti myös lisääntyvää pikavippien käyttöä pelaamisen rahoittamiseen. Yli 20 prosenttia Veikkauksen tuotoista tulee ongelmallisesti pelaavilta, joista merkittävä osa rahoittaa pelaamistaan pikavipeillä ja kulutusluotoilta.
– Samaan aikaan hallitus haluaa turvata Veikkaus Oy:n toimintaedellytykset nykyisellään. Ollaan siis tilanteessa, jossa rahapeleihin liittyvät päätökset tehdään poliittisten toimijoiden ja edunsaajatahojen keskuudessa pelihaittojen asiantuntijoiden jäädessä marginaaliseen rooliin, Koponen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pokeriammattilainen: Veikkaus haluaa pitää ongelmapelaajien rahat – vaatii maksuestoa ulkomaisille pelisivustoille

Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Lakialoite pelikoneiden poistamiseksi kaupoista vireille eduskunnassa
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










