

Koponen huolissaan matkailualan tulevaisuudesta: Missä viipyvät tuet hotelleille?
Työ- ja elinkeinoministeriössä saatiin vihdoin valmisteltua tuki ravintola-alan yrityksille. Tuesta tullaan kuitenkin vähentämään mahdolliset ely-keskukselta tai Business Finlandilta saatu kehitykseen annettu rahoitus, jota ei saa käyttää esimerkiksi kiinteiden kulujen maksuun, raaka-aineisiin tai investointilainojen lyhennyksiin, vaan pelkästään uusien liiketoimintojen kehittämiseen.
Kansanedustaja Ari Koponsen mielestä on selvää, että kehityshankkeita tullaan ajamaan alas, jotta ravintola-alan toimijat saavat haettua uutta tukea kiinteiden kulujensa kattamiseksi. Koponen on hämmentynyt tuen saannin ehdoista.
– Tuet ovat näin ollen toisensa pois sulkevia, vaikka ne on suunnattu aivan eri tarpeisiin. Miksi ja millä perusteella ELY-keskusten ja Business Finlandin kehittämistuki vähennetään mahdollisesta ravintoloiden tukisummasta? Muun muassa tätä Koponen hämmästelee eilen jättämässään kirjallisessa kysymyksessään.
Tukea tarvitsevat myös muut toimijat
Ravintolat eivät suinkaan ole ainoita toimijoita, joka kärsivät liiketoiminnan rajoitustoimista. Suoraa ja nopeaa julkista tukea tarvitsevat Koposen mielestä nyt kaikki yritykset, joiden toimintaa on viranomaisten toimesta rajoitettu. Matkustus- ja kokoontumisrajoitukset käytännössä kieltävät esimerkiksi matkatoimistoja ja hotellialan yrityksiä harjoittamasta elinkeinoaan.
– Norjassa on tehty matkailualan yrityksille monipuolinen tukipaketti, jossa valtio korvaa yrityksille kiinteitä kuluja. Suomessa matkanjärjestäjillä ei ole hallituksen päätösten vuoksi vielä kuukausiin mahdollisuutta elinkeinon harjoittamiseen, sillä ministeri Ohisalon mukaan vapaa-ajan matkustus Suomen rajojen ulkopuolelle avataan vasta viimeisenä eli todennäköisesti vuodenvaihteessa. Matkailuala tulee kärsimään koronan vaikutuksista todennäköisesti pisimpään, ja hotellialan toipuminen kriisistä kestää useita vuosia, selventää Koponen.
Koponen kysyykin hallitukselta, onko suunnitteilla hotelliyrityksille omaa tukipakettia ja miten muiden matkailualan toimijoiden, esimerkiksi matkatoimistojen, liiketoiminta tullaan turvaamaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- matkailuala hotellit rajoitukset koronakriisi ravintolat liiketoiminta Ari Koponen Business Finland valtion tuki perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”

Wihonen: Kesäkahvilat tulisi rinnastaa tukea saaviin ravintoloihin

Ronkainen valtion koronatuesta: ”Rahaa kipattu Kankkulan kaivoon”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa

Perussuomalaiset kansanedustajat: Lapin matkailu ja rekikoirien henki on pelastettava

Marinin hallitus vastasi kirjalliseen kysymykseen: Ei erityistukea tapahtuma-alalle
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










