

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen: Kenenkään oikeustajuun eivät mene rikollisten paljousalennukset
Kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt hallitukselle 17 kohdan toimenpidealoitteen Suomen ja suomalaisten turvallisuuden lisäämiseksi sekä väkivallan ja rikollisuuden vähentämiseksi. Koposen sanoin maailma on muuttunut ja lainsäädännön on muututtava sen mukana.
– Tämä ei ole populismia vaan konkretiaa ja käyttökelpoisia malleja. Vastaavia toimenpiteitä on jo käytössä, lainvalmistelussa tai harkinnassa muissa Pohjoismaissa, kertoo kansanedustaja Ari Koponen.
Eroon rikollisten ”paljousalennuksista”
Koposen aloitteessa on useita konkreettisia ehdotuksia kriminaalipolitiikan uudistamiseksi, yhtenä esimerkkinä rikollisten ”paljousalennusten” poisto. Suomessa aiemmat ehdottomat vankeusrangaistukset toimivat uutta tuomiota alentavana seikkana, kun ehdottomaan vankeuteen tuomittua syytetään ennen rangaistuksen tuomitsemista tehdystä muusta rikoksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi aiempi raiskaustuomio voi lieventää uutta raiskaustuomiota.
– Kenenkään oikeustajuun eivät mene rikollisten paljousalennukset. Tähän on ehdottomasti saatava muutos, Koponen vaatii.
Nuorten turvallisuus edellä
Lasten ja nuorten hyvinvointi ja turvallisuus ovat Koposelle tärkeitä ja sydäntä lähellä olevia asioita. Toimenpidelistauksessaan hän vaatii nyt kovempia rangaistuksia niille, jotka rekrytoivat nuoria rikollisuuteen.
– Nuorten rekrytoiminen rikollisuuteen on tutumpi ilmiö Ruotsissa, mutta uusi Suomessa. Meidän on etupainotteisesti ja järein keinoin valmistauduttava tähän lainsäädäntöä tiukentamalla.
Nyt pallo on hallituksella
Toimenpidekokonaisuus on yksi Koposen ensimmäisen eduskuntakauden isoimmista ponnistuksista. Lisäksi valmistelussa on lakialoite rikoslain muuttamisesta. Koponen on pyrkinyt jo aiemmin vaikuttamaan kriminaalipolitiikkaan: loppuvuodesta 2021 hän laati törkeän pahoinpitelyn vähimmäisrangaistuksen korottamista koskevan lakialoitteen.
– Tätä toimenpidealoitetta on valmisteltu koko kevään ajan kuunnellen alan ammattilaisia, ja onkin hienoa, että se on vihdoin valmis. Haluan olla tekemässä ennaltaehkäisevää ja suomalaisten turvallisuutta lisäävää lainsäädäntöä, ja tämä on juuri sitä. Nyt pallo on hallituksella. Pian nähdään joko aitoja tekoja tai vain kauniita puheita, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- paljousalennukset lasten ja nuorten hyvinvointi kriminaalipolitiikka vähimmäisrangaistukset vankeusrangaistus Ari Koponen lainsäädäntö toimenpidealoite Raiskaus Turvallisuus Väkivalta Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Kriminaalipolitiikkaan ja rangaistuksiin tarvitaan järkeä – ”Vakavista rikoksista tuomittujen tulee istua tuomiot loppuun asti”

Meri: Rangaistuksia tulee kiristää henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa

Raiskauksesta ei tule päästä ehdollisella – oppositio vaatii ankarampia rangaistuksia seksuaalirikoksista

Oikeusministeri ei kannata vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä – Koponen: ”Suomessa toisen voi siis pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”

Ari Koponen hoputtaa oikeusministeriä pikaisiin toimiin: ”Pelkät puheet eivät auta seksuaalirikoksia kokeneita lapsia”

Mäenpää vaatii järkeä rangaistuksiin: ”Rikoksiahan suorastaan kannattaa tehtailla kerralla enemmän”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















